SDP:n kolmas varapuheenjohtaja Matias Mäkynen torjuu kokoomuksen puheenjohtajan Petteri Orpon arvostelun siitä, että vasemmistohallitus olisi kohdellut yrittäjiä huonosti koronakriisin aikana.
– Koronakriisin torjumiseksi on tehty välttämättömiä toimia, joilla on haluttu suojella ihmisten terveyttä ja elämää kriisin aikana. Samalla on nähty aivan oleelliseksi tukea yrityksiä ja sitä, että työpaikat säilyisivät. Orpon väitteet eivät siksi pidä paikkaansa, Mäkynen sanoo tiedotteessaan.
Hallitus on tukenut yrityksiä suorilla yritystuilla neljän miljardin euron edestä ja lainamuotoisiin tukiin on ohjattu useampi miljardi.
– Eduskunnalle annettiin jälleen tällä viikolla lisätalousarvioesitys, jossa tukea suunnataan muun muassa kulttuurille, tapahtuma-alalle ja urheilualalle. Rajoituksista kärsiviä aloja on välttämätöntä tukea. On silti hyvä todeta, että tukien kohdennusten kanssa on ollut myös ongelmia. Väliinputoajia on ollut varmasti, Matias Mäkynen sanoo.
Hallituksen erityisiksi onnistumisiksi Mäkynen mainitsee talouden ja työllisyyden kasvun.
– Suuressa kuvassa Suomen talous ja työllisyys kehittyvät vauhdilla. Vuoden 2021 talouskasvu ylitti ennusteet ja työllisyysaste päätyi Suomen ennätykseen 73,5 % tasolle. Velkaantuminen on pienentynyt ja taittuu paljon hallituksen tavoitteita nopeammin. Hallitus on saavuttamassa tavoitteensa taloudessa ja työllisyydessä koronakriisistä huolimatta ja se luo valoa tunnelin päähän, Mäkynen kertoo.
Suureksi korona-ajan jälkeiseksi haasteeksi Mäkynen nostaa hoiva- ja hoitovelan purkamisen.
– Siihen tarvitsemme yhteistä tahtoa yli puoluerajojen ja toivottavasti kokoomuskin on tässä mukana. Yhteiskunnan toipuminen kriisistä kestää kokonaisuutena kauan ja tämä on tärkeää tunnustaa niin hallituksessa kuin oppositiossa.
LUE MYÖS:
Petteri Orpo: Kansanrintaman hallintounelma on tulossa kalliiksi (VU 5.2.2022)





