Yksi ikonisimmista vaalijulisteista on eittämättä Maalaisliiton eduskuntavaalijuliste vuodelta 1951. Siinä ihmisiä pelotellaan sosialismin ja kommunismin vaaroilla, joilta Maalaisliitto kansakunnan pelastaa. Vaikka monille vanhoille uhkakuvia maalanneille julisteille on tänä päivänä helppo jopa hieman naureskella, on hyvä muistaa että historia toistaa jatkuvasti itseään eri muodoissaan.
Vaikka aika muuttuu, ihmisen perusluonne pysyy hyvin samankaltaisena. Ihmisellä on luontainen tarve kuulua johonkin ja jäsentää maailmaa ympärillään jonkinlaisiksi hallittaviksi ja ymmärrettäviksi kokonaisuuksiksi. Tämä on kaiken vaikuttamistyön käyntivoima, jonka tehoja teknologinen kehitys on lisännyt valtavasti.
Algoritmit ohjaavat ajatteluamme ja näemme ympärillämme maailman yhä enemmän siten, miten meidän halutaan se näkevän. Ei aikaakaan ja alamme itseohjautuvasti näkemään vain sen, mitä haluamme nähdä.
Jos kohtaamme epämiellyttäviä asioita, kuten tutkittua tietoa, joka ei vastaa muodostunutta käsitystämme asioiden tilasta, syntyy defenssi, joka vain vahvistaa muodostunutta sidettä asioihin, joihin haluamme uskoa.
Ihmisen identiteetti ja näkemys siitä, millä tolalla maailma on, perustuu yhä enemmän siihen, mitä ei ainakaan edusta. Tämän myös puolueet tietävät. Itse asiassa niin hyvin, että siitä on muodostunut kaikkein keskeisin mylly, jossa oikeat ja väärät mielipiteet jauhetaan. Resepti on tarkka. Ihmisten ajatukset, mielipiteet ja resonoivat sanat tunnetaan niin hyvin, että niiden pohjalta voidaan rakentaa voittava mielipide, joka tuntuu vastaanottajassa kuin itse keksityltä. Maailmalla tämä kehitys on viety niin äärimmilleen, että tietojasi hyödyntämällä sinut voidaan tuntea paremmin kuin tunnet edes itsesi.
Voittavan mielipiteen keksiminen ei sinänsä ole vaikeaa, kun ihmisten ajattelu tunnetaan tarkkaan. Kilpailusta tekee haastavan se, että kaikki puolueet harjoittavat strategista viestintää ja poliittista profilointia.
Tämä puolestaan on johtanut kilpailuun suurimmasta joukosta, joka kyetään sitouttamaan halutun viestin taakse. Tässä pelissä on monipuoluejärjestelmässä yleensä kaksi voittajaa eli kaksi toisiaan eniten haastavaa puoluetta, jotka saavat haluamansa teemat politiikan agendalle voimakkaalla vastakkainasettelulla ja konfliktilla.
Asetelma muistuttaa Marvel-elokuvien draaman kaarta, jossa katsoja voi samaistua ja vertautua taantumusta vastaan ja oikeuden puolesta taistelevaan toimijaan. Ihminen ikään kuin nostetaan jalustalle ja toiminnan keskiöön osaksi mustavalkoista tarinaa, jossa suurimmat taistelut käydään sellaisten asioiden ja teemojen ympärillä, jotka ihmiset voivat hahmottaa ja ymmärtää arkisen tunnekokemuksen pohjalta.
Kiusaus hyödyntää tämänkaltaista vaikuttamistaktiikkaa on suuri, sillä sitä kautta voidaan rakentaa hetkellisesti paljon huomiota ja suosiota saavuttavia kampanjoita. Kääntöpuolena on kuitenkin se, että täten myrkytetään koko se maa, jota halutaan rakentaa.
Loputon valtapeli peittää alleen myös monet sellaiset yhteiskunnan kokonaiskehityksen kannalta keskeiset asiat, joiden ratkaiseminen merkitsee paljon enemmän kuin se, kuka onnistuu vaalikampanjassa parhaiten. Jos valtaosa kaikesta ajasta käytetään strategiseen viestintään ja sen suunnitteluun, politiikasta jää jäljelle vain koukuttava peli, jonka taustalla virkahenkilöt tekevät kaikki tarvittavat päätökset ihmisten seuratessa kutkuttavaa draamaa.
Ratkaisukeskeisyys, empatia tai halu käydä vuoropuhelua ovat ihmisille aivan yhtä luonnollisia asioita kuin heimoutuminen, turhautuminen tai viha. Puolueilla on kaikki valta ja mahdollisuus käyttää psykologista stimulointia siihen, että ihmiset ajattelevat asioista monipuolisemmin ja ymmärtävät toisiaan paremmin.
Samalla tavalla kuin yrityksiltä vaaditaan yhä enemmän yhteiskuntavastuuta, samaa pitää vaatia myös puolueilta. Siihen on myös puolueiden kannalta itsekäs syy: ristiriitojen repimää maata ei hallitse kukaan.
