Kyllä tämä on nähty moneen kertaan. Vastuullisuudestaan hartaasti soperteleva yritys tunaroi pahemman kerran, mutta ei myönnä virheitään.
Vasta, kun todistetaakka sitä vastaan paisuu ylivoimaiseksi, tulee anteeksipyyntöjen ja korvausten aika. Mitä enemmän yrityksellä on varoja käyttää juristien saivarteluun ja viivyttämiseen, sitä vaikeampaa on saada vilpintekijästä niskalenkki. Suuryrityksen liikevaihto voi Suomen valtion vuosibudjettiin verrattuna olla kymmenkertainen.
Juha-Pekka Raesteen ja Hannu Sokalan kokoama 50 vaarallisimman yrityksen luettelo ei sisällä automaattista syytöstä niiden kaikkien rikollisuudesta. Vaaralliseksi ne saa kuitenkin niiden koko ja mahdollisuudet kävellä sääntöjen, markkinoiden, valtioiden ja valtioliittoutumien ylitse.
Kun Alan Greenspan oli jättänyt USA:n keskuspankin puheenjohtajuuden, sveitsiläinen Tages-Anzeiger-lehti kysyi vuonna 2007, mitä ketä hän kannattaa tulevissa presidentinvaaleissa (Barack Obama astui virkaan 2009). Vastaus sisälsi tylyllä tavalla tilanneanalyysin:
”Olemme onnekkaita, koska globalisaation ansiosta globaalit markkinavoimat ovat pitkälti korvanneet poliittiset päätökset Yhdysvalloissa. Jos kansallinen turvallisuus jätetään huomiotta, seuraavan presidentin nimellä ei ole paljonkaan merkitystä. Maailmaa hallitsevat markkinavoimat.”
Etsintäkuulutettuna kriittisyys
Kirja moittii taloustoimittajia ja ekonomisteja, jotka ovat keskittyneet liiaksi seuraamaan yritysten menestystä ja kilpailutilanteen kehitystä.
Tunnettuja yritysjohtajia haastatellaan kuin huippu-urheilijoita, liian usein kritiikittä. Kyse ei ole automaattisesta epärehellisyyden tai dopingin syyttämisestä, mutta huomiotta saattaa jäädä, että jonkin yrityksen koko ja valta on kasvanut liian suureksi. Yrityksen oma sanoma jyrää. Kun ilmenee, että kritiikkiin on aihetta, se saattaa yleisön silmissä saada jankuttamisen tunteen. Media ryhtyy asialle useasti myöhässä. Norsun aroille liikavarpaille ei niin vain käydä.
Yritysmammuteista moni tarjoaa tarkkailijalle paljon huomautettavaa. The Coca-Cola Company on maailman suurin juomanvalmistaja, jonka rikkaus perustuu tärkkelyssiirapin valtaisaan suosioon, siitä aiheutuvaan kakkostyypin diabetesriskiin sekä kolmen miljardin muovikilon käyttöön – 200[nbsp]000 pulloon minuutissa. Siinä siis myös nautinnon rinnalle syntejä.
Norjan öljyrahasto vaikuttaa sijoitustensa kautta maailman suurimpien yritysten toimintoihin. Kadehtia täytyy, miten hyvin norjalaiset osasivat nähdä, ettei öljykaupan hyötyjä tullut käyttää lyhytnäköisesti poliitikkojen sulle-mulle-tarpeisiin. Varoja alettiin rahastoida, muodostaa puskuriksi pahojen päivien varalle.
Tänään puhutaan jo sijoittamisen etiikasta. Kuinkahan suomalaiset olisivat vastaavassa tilanteessa älynneet toimia. Venäjällä öljyvarat uppoavat aika pitkälti sotateollisuuden tarpeisiin – jos tuottoja edes syntyy. Veroparatiisit ovat yhä voimissaan – jopa EU:n sisällä.
Mutta samalla kun rahaa tulee niin koti- kuin ulkoisilta markkinoilta rutkasti, suuryritykset harrastavat hyväntekeväisyyttä. Yksi hokema onkin toimia kunnon kansalaisena. Maine saattaa toki mennä lähes yhdessä yössä tyyliin Volkswagen tai Deutsche Bank, joita Saksan viranomaiset ovat katselleet sormiensa lävitse. Kun munaukset ovat tarpeeksi suuria, pannaan veronmaksajatkin vastuuseen.
Esimerkkejä synnintekijöistä: tupakka- ja lääketeollisuus
Ilmastomuutoksen aiheuttajista kirja listaa suurimmat: öljy, kaasu ja hiili. Niitä vastaan on nostettu joukkokanteita ilmastomuutoksen suurina aiheuttajina. Ne nähdään korvausvelvollisiksi maapallolle aiheuttamistaan uhkaavista vahingoista. Pelastetaanko maapallo anekaupalla?
Tupakkateollisuus joutui USA:ssa vakavien syytösten kohteeksi. Kun todisteaineisto kasvoi, alkoivat myös korvaukset, savukkeiden tekeminen ”turvallisiksi” ja hurskastelu röökiaskeihin liimattavilla varoitusteksteillä. Toisin kävi Suomessa. Omat oikeusistuimemme eivät nähneet tupakkateollisuutta vakavasti syypääksi, evättiinpä Martti Ahtisaaren presidenttikaudella joukkokanteen tuntuva käyttö.
Joukkokannetta vastustivat erityisesti asianajajat. Heille on parempi kymmenentuhatta erillistä oikeusprosessia kuin vain kymmenen.
Yksi hirveimmistä amerikkalaista oikeuskäytäntöä kuvaavista ja pyhää ahneutta ihannoivista tapauksista on Purdue Pharma. Tuote oli opioidi OxyContin. Firman syntejä Raeste ja Sokala esittelevät merkillisen mitättömästi, seitsemän rivin verran. Lääkettä tuputettiin holtittomasti apteekeille, joista osa lähti innolla myymään voimakasta riippuvuutta aiheuttavaa tuotetta.
Kesti useita vuosia, ennen kuin viranomaiset halusivat vastentahtoisesti panna erään reseptitehtailevan lääkärin järjestykseen. Parin sekunnin vastaanotto, lääkemääräys ja lääke maksoivat (vain seteliraha kelpasi) 350 dollaria. Rohtotohtori uurasti ilta- ja yöaikaan, jopa poliisi oli valvomassa vuorokausien mittaista jonottamista. Pimeää rahaa syntyi miljoonia. Opioidien vapaan väärinkäytön vuoksi satojen tuhansien väitetään kuolleen yliannostusten seurauksiin.
Purdue Pharman omistajasuku Sackler tahkosi riippuvaisten kustannuksella miljardeja. Sacklerit lypsivät firmastaan yli 10 miljardia dollaria, minkä yrityksen konkurssipesää selvittäneet huomasivat myöhemmin. Palkkajohtajat ja juristit olivat vuosikausia vakuuttaneet toimintojensa ja tuotteensa vaarattomuutta. Mutta sitähän vakuuttavat lähes kaikki, kunnes toisin todistetaan.
Yrityksen toiminnan paljasti farmaseutti Dan Scheider, jonka oma poika oli ammuttu tämän tehdessä huumeostosta. Ensin hän paljasti murhaajan, sitten havaitsi opioidikaupan, mikä johti pakkomielteiseen takaa-ajoon ja voittoon. Tapahtumasarja sijoittuu New Orleansiin, minkä opioidit tuhosivat ensin, sitten crack ja lopulta hurrikaani. Hyytävä 4-osainen dokumentti on nähtävissä Netflixillä.
Juha-Pekka Raeste & Hannu Sokala: Maailman 50 vaarallisinta yhtiötä. Nemo 2021.
