Verkkouutiset

Lomautukset ovat alkaneet vähentyä

Työttömien työnhakijoiden ja lomautettujen määrät nousivat huippuun toukokuussa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Toukokuun lopussa työ- ja elinkeinotoimistoissa oli 433 000 työtöntä työnhakijaa, mikä oli 206 000 enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan.

Tilastokeskuksen virallinen työllisyysaste kuitenkin laski toukokuussa kausitasoittamattomana vuodentakaisesta 73,1 prosentista vain 70,4 prosenttiin. Työttömyysaste kasvoi 8,8 prosentista 10,6 prosenttiin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Danske Bankin pääekonomistin Pasi Kuoppamäen mukaan viralliset työllisyystilastot pysyvät heikosti koronakriisin käänteiden perässä. Lomautettujen määrä kertoo paremmin talouden tilasta.

Työ- ja elinkeinotoimistoihin ilmoittautuneita kokoaikaisesti lomautettuja oli toukokuun lopussa 158 000, mikä oli 150 000 enemmän kuin vuosi sitten. Kesäkuun puolivälissä lomautettujen määrä on laskenut noin 135 000 henkeen.

– Lomautettujen määrän supistuminen kertoo talouden jo asteittain toipuvan, esimerkiksi ravintoloihin ja kauppoihin on osin palattu töihin, mutta kansantalous toimii edelleen huomattavasti alle potentiaalin. Palvelualojen toipuessa kriisi iskee seuraavaksi vientiteollisuuteen, joka ei saa uusia tilauksia entiseen malliin, Kuoppamäki arvioi tiedotteessaan.

Hän arvioi virallisen työttömyysasteen nousevan ja saavuttavan noin kahdeksan prosentin tason. Työttömyys pysyy koholla myös ensi vuonna.

– Koronakriisi jättää pitkän jäljen työmarkkinoille, vaikka kriisin suuruuteen nähden toteutuneita lukemia voisi tosin pitää jopa torjuntavoittona, Kuoppamäki toteaa.

Kuoppamäen mukaan Suomen talous näyttää toistaiseksi kärsineen koronakriisistä monia muita EU-maita vähemmän. Talouden elpyessä työllisyystilanne kohenee, mutta työllisyysasteen nostamiseen tarvitaan hänen mielestään myös rakenteellisia uudistuksia.

Nuorten heikkoon työllisyystilanteeseen voisi hänen mukaansa kiinnittää huomioita, vaikka osa heikkoudesta johtuukin kesätöiden puutteesta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)