Vanhuspalveuiden valvontaan on ohjattu tänä vuonna lisää resursseja. LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI

Anna-Kaisa Ikonen: Lisäkädetkään eivät riitä, jos käytännöt eivät muutu

Selvitys ympärivuorokautisen hoidon mitoituksesta vanhustenhuollossa valmistuu tänään.

Olisiko nyt viimein hetki tunnistaa, että vanhusten palveluiden kehittämishaasteet ovat paljon laajemmat ja vaativat monipuolisemman korjaussarjan?

Resursointi on tärkeää ja on selvää, että vanhusten palveluissa tarvitaan lisää henkilöstöä, mutta on vaarallista, jos jäämme tuijottamaan vain yhteen lukuun ja kuvittelemme, että kaikki muuttuu kun se korjataan. Riittävä mitoitus on pohja, jolle rakentaa, mutta tänäkin päivänä näemme, että aivan samalla mitoituksella toimivat hoivakodit saattavat olla valovuosien päässä toisistaan siinä, miten hyvän vanhuuden edellytykset toteutuvat.

Julkisessa keskustelussa on keskitytty niihin yksiköihin, joissa epäkohtia on ilmennyt. Esille on tullut kohtuuttomia tilanteita, joita ei voi hyväksyä ja jotka on korjattava. Mutta jos haemme suuntaa, johon palveluita tulisi kehittää, on katse luotava niihin yksiköihin, joissa on onnistuttu.

Vierailimme viime viikolla sosiaali- ja terveysvaliokunnan kanssa Tanskassa, josta saimme valtavan määrän eväitä työhömme uudistaa ja parantaa suomalaista vanhustenhuoltoa. Matkan aikana tutustuimme tanskalaiseen hoivakotiin ja kuulimme maailmalla vanhustenhoidon edelläkävijämaana pidetyn Tanskan uusista innovaatioista ja uudistuksista, joita vanhustenhoitoon on asteittain tuotu.

Tanskalainen vanhustenhoito on monilla tavoin edistynyttä. Maassa kiellettiin vanhainkotien rakentaminen ja niiden sijaan panostettiin mittavasti kotihoitoon. Vanhoista vanhainkodeista remontoitiin viihtyisiä hoivakoteja, joissa kolkosta laitosilmapiiristä ei ollut tietoakaan. Tanskalaisessa hoitojärjestelmässä on myös mahdollista, että ikääntynyt saa itse valita hoitokodin oman kunnan ulkopuoleltakin, esimerkiksi sukulaisten läheltä.

Tanskalainen saa itse päättää, mihin hoitokotiin haluaa muuttaa, ja jos toivehoitokodissa ei ole paikkaa silloin, kun muuttotarve on todettu, hän voi valita toisen paikan, jonne muuttaa väliaikaisesti. Vanhuksia varten kunnilla on omat sairaanhoitajat ja avustavat työntekijät. Hoivakodeissa korostuu yhteisöllisyys ja kaikkien osallisuus; tasaveroinen hyvä oleminen yhdessä.

Robotiikka on tanskalaisessa vanhustenhoidossa tärkeässä asemassa ja hoivateknologia on valjastettu käyttöön ihmisarvoa kunnioittavalla ja vahvistavalla tavalla. Sen tarkoituksena on lisätä turvallisuutta, helpottaa arkea sekä luoda virikkeitä ja seuran tunnetta eri keinoin. Sen ei kuitenkaan ole tarkoitus korvata tärkeitä ihmiskontakteja ja aitoa vuorovaikutusta.

Robotiikkaa voidaan hyödyntää ilmoittamaan esimerkiksi kodin vaaratilanteista, kuten hellan päälle jäämisestä tai lääkkeenoton unohtamisesta. Älylattialla voidaan ennaltaehkäistä kaatumisia. Automaattivuoteet voivat helpottaa arkea ja vaikkapa kääntymistä toiselle kyljelle. Tanskalaisessa hoivakodissa meille esiteltiin myös vanhukselle yksityisyyttä tuova vessanpytty, joka pesee ja kuivaa käynnin jälkeen. Erityisesti Tanskasta mieleen jäivät hyrisevät ja liikkuvat hyljepehmolelut, joiden taustalla on ajatus eläinten synnyttämästä terapeuttisesta vaikutuksesta. Hyljerobotti tuntuu lähes oikealta eläimeltä ja synnyttää siten vanhuksista hoivaamisen ja hellyyden tunteita.

Tanskassa ei ole Suomea parempaa henkilökuntaa, teknologiaa tai rakennuksia, mutta selkeä sävyero löytyy järjestelmämme ytimestä ja ihmiskuvasta. Siitä, lähteekö vanhustenhoito yksilöllisyydestä ja ihmisten tarpeista. Tanskassa korostetaan ihmisten itsemääräämisoikeutta, identiteettiä, totuttua elämäntapaa ja erilaisuutta. Hoidon ja hoitoympäristön suunnittelun on lähdettävä aina ihmisen tarpeista ja toiveista.

Keskusteltaessa vanhustenhoidosta on tärkeää tunnistaa, että jokainen vanhus on yksilö omina tarpeineen. Vaikka vanhustenhoidossa pätevät monet samankaltaiset lainalaisuudet, ei ikääntyminen vie ihmiseltä kuitenkaan yksilöllisyyttä ja jokainen ikäihminen on ainutlaatuinen. Tätä meidän on suomalaisessa vanhustenhoidossa kehitettävä entisestään, sillä jokainen ikääntynyt ihminen ansaitsee tarpeidensa ja toiveidensa mukaista hoitoa, jossa identiteettiä ja persoonaa pidetään vahvuutena, ei rasitteena.

Suomessakin tulee käydä laajempaa keskustelua hoivakulttuurista ja sen johtamisesta, hoidon laadusta ja hyvistä käytännöistä. Kyllä meiltäkin löytyy erinomaisia hoivakoteja ja arjen käytäntöjä, oli kyse sitten yksinäisyyden kokemisesta ja kohtaamisista, kuntouttavasta otteesta, aterioista, päivärytmistä tai kulttuurin tuomisesta niiden luo, jotka eivät enää itse pysty liikkumaan.

Siksi olen huolissani seurannut sitä, kun mitoituskysymys on uuden hallituksen myötä irrotettu vanhuspalveluiden kokonaisuuden kehittämisestä – eikä senkään toteutumiseksi ole varattu riittävää rahoitusta. Lisäkädetkään eivät yksin auta, jos mikään ei käytännöissä muutu. Mitoituskeskustelu on kytkettävä muuhun laadun kehittämiseen. Lisäksi siinä, missä nyt on kirjoitettu mitoituksia vain ympärivuorokautiseen hoitoon, on vaara, että kotihoito jää heikompaan asemaan – ja kuitenkin valtaosa ikäihmisistä asuu omissa kodeissaan ja resurssihaasteet koskevat kipeästi myös kotihoitoa.

On laajennettava keskustelua ympärivuorokautisen hoivan mitoituksesta koko vanhuspalveluiden kokonaisuuteen ja päivitettävä rinnalla laatusuositukset. Jokaisen vanhuksen on voitava luottaa siihen, että silloin, kun tarvetta on, hänestä pidetään huolta, ei vain sote-palveluiden kohteena vaan tuntevana ihmisenä.

Anna-Kaisa Ikonen

Anna-Kaisa Ikonen

Kansanedustaja, kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt