Tuoreen tutkimuksen tulosten perusteella vapaa-ajan liikunta nuorena vaikutti vielä 21 vuoden kuluttua kaulavaltimoiden venyvyyteen, ja hyvä kestävyyskunto pienensi rasvamaksan riskiä – myös ylipainoisilla.
Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että valtimoiden paksuuntuminen ja jäykistyminen ovat yhteydessä verenpaine-, valtimokovettuma- ja sepelvaltimotaudin kehittymiseen. Myös maksan rasvoittuminen on yhteydessä muun muassa kohonneeseen sydän- ja verisuonisairauksien sekä tyypin 2 diabeteksen riskiin.
Kristiina Pälveen väitöstutkimus toteutettiin osana Turun yliopiston laajaa, pitkittäistä Lasten Sepelvaltimotaudin Riskitekijät (LASERI) -tutkimusta. Tutkimus käynnistyi vuonna 1980, jolloin selvitettiin 3596, iältään 3–18-vuotiaan, lapsen ja nuoren sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöitä.
Heidän liikuntatottumuksiaan selvitettiin kyselykaavakkeella ja verinäytteet analysoitiin vuosina 1986, 2001, 2007 ja 2011. Kaulavaltimoiden ultraäänitutkimukset tehtiin vuosina 2001 ja 2007. Tutkimuskohortin kuntotestaus tehtiin rasitusergometrialla vuosina 2008–2009 ja maksan ultraäänikuvaukset vuonna 2011.
– Tutkimuksessani selvisi, että liikunta oli suotuisasti yhteydessä moniin sydän- ja verisuonitautien riskitekijöihin, muun muassa glukoosi- ja insuliiniaineenvaihduntaan sekä tulehdusta ilmaiseviin merkkiaineisiin. Tämä yhteys pysyi, vaikka tulokset vakioitiin lihavuusmuuttujilla ja tupakoinnilla 10 vuoden seurannan aikana. Kestävyyskunto taas oli käänteisesti yhteydessä muun muassa lepopulssiin, seerumin triglyserideihin, insuliiniin ja tulehdusmerkkiaineiseen (C-reaktiivinen proteiini), Pälve kertoo väitöstiedotteessaan.
Vapaa-ajan liikunta oli yhteydessä 9–15-vuotiaiden poikien ja 18–24-vuotiaiden nuorten aikuisten 21 vuotta myöhemmin mitattuun kaulasuonten venyvyyteen. Tätä yhteyttä ei nähty 9–15-vuotiailla tytöillä. Liikunta ei myöskään ollut yhteydessä kaulavaltimoiden paksuuteen.
Kestävyyskunto voi ehkäistä rasvamaksaa
Sen sijaan parempi kestävyyskunto oli yhteydessä pienenpään rasvamaksan riskiin.
Tämä yhteys säilyi merkitsevänä huolimatta painoindeksistä, vyötärönympäryksestä, liikunnasta, tupakoinnista, alkoholin käytöstä tai seerumin rasva-arvoista, insuliinista, glukoosista ja C-reaktiivisesta proteiinista.
– Tutkittavilla, jotka olivat ylipainoisia, mutta hyväkuntoisia, oli pienempi rasvamaksan esiintyvyys kuin tutkittavilla, jotka olivat ylipainoisia ja huonokuntoisia. Liikunnalla nähtiin samanlainen yhteys rasvamaksan riskiin, mutta kun otettiin huomioon kestävyyskunto, voitiin huomata, että sillä oli pelkkää liikunnan määrää suurempi merkitys rasvamaksan riskiin, Pälve kertoo.
LL Kristiina Pälveen väitöskirja Physical activity, cardiorespiratory fitness and cardiovascular health tarkastetaan perjantaina 19. tammikuuta Turun yliopistossa.
