Verkkouutiset

”Lapset saavat huumeita helposti”

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila toivoo hallitukselta tehostettuja toimia huumeiden saatavuuden vähentämiseksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Huumeita on Tuomas Kurttilan mukaan saatavilla Suomessa helposti.

– Rikollisorganisaatiot muodostavat todellisen uhan lasten ja nuorten kasvuympäristöön. Viime aikoina tehdyt suuret huumetakavarikot viestivät Suomen olevan kiinnostava kohde rikollisorganisaatioille, , Kurttila arvioi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Hän viittaa kouluterveyskyselyyn, jonka mukaan kahdeksannen ja yhdeksännen luokan oppilaista 38,8 prosenttia arvioi, että omalta paikkakunnalta omanikäisen on melko tai erittäin helppoa hankkia huumeita, esimerkiksi marihuanaa tai kannabista. Lukiolaisista näin arvioi 46,1 prosenttia ja ammattiin opiskelevista nuorista 52,8 prosenttia.

Kurttilan mielestään kyselyn tuloksia huumeiden helposta saatavuudesta olisi käsiteltävä lasten ja nuorten kanssa jokaisessa koulussa.

– Lapset ja nuoret tarvitsevat tukea. Aikuisten on oltava paremmin tietoisia huumeiden saatavuudesta, hän painottaa.

Lapsiasiavaltuutetun puheenjohtama valtion lapsiasianeuvottelukunta arvioi Suomen huumetilanteen kehittymistä kokouksessaan 15. marraskuuta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)