SAS-lentoyhtiön lentäjälakko on johtanut perjantaina jo yli 670 lennon perumiseen. Häiriöt ovat vaikuttaneet noin 72 000 matkustajan lentoihin.
Ruotsalaisten lentäjien lakkoon on liittynyt myös norjalaisia ja tanskalaisia, minkä seurauksena työtaistelu koskee jo yli 1400 lentäjää.
SAS pahoittelee tiedotteessa asiakkailleen koituvaa haittaa. Työehtoneuvotteluita on käyty maaliskuun jälkeen kaikissa kolmessa maassa ulkoisten välittäjien avustuksella.
– SAS on valmis jatkamaan neuvotteluita. Jos olisimme hyväksyneet [työntekijäpuolen] vaatimukset, olisi sovulla ollut hyvin kielteinen vaikutus yhtiön taloudelliseen tilanteeseen. Lentäjäjärjestöt ovat valinneet konfliktin tien, SAS:n viestintäjohtaja Karin Nyman toteaa.
Lakon seurauksena muiden lentoyhtiöiden lippuhinnat ovat nousseet rajusti. Lisääntyneen kysynnän vuoksi esimerkiksi Norjan ja Ruotsin väliset lennot Norwegianilla maksavat jopa yli 800 euroa.