Koronavirus on vienyt yhä useamman yläkouluikäisen sairaalahoitoon Pohjois-Pohjanmaalla. Tartunnan lähteenä on usein rokottamaton vanhempi.
Oulun yliopistollisen sairaalan lasten infektiolääkäri Niko Paalanne arvioi Ylelle tilanteen muuttuneen selvästi aiempaan nähden. Lasten infektiot olivat lieväoireisempia vielä viime talvena.
Pahimmillaan tauti aiheuttaa lapsille vakavaa hengenahdistusta. Paalanteen mukaan tehohoidossa ei ole ollut toistaiseksi lapsia, vaikka läheltä piti -tilanteita on tullut vastaan.
– Näyttää siltä, että yläkouluikäiset alkavat samaan aikuistyyppisiä tautimuotoja, eli on selkeästi havaittavissa hankalammin sairaita lapsia ja nuoria, Niko Paalanne toteaa.
THL:n tietojen perusteella alle 20-vuotiaiden tartuntamäärät ovat kaksinkertaistuneet reilussa kuukaudessa. Viime viikolla tapauksia todettiin 2 650 kappaletta.
Todellinen määrä on todennäköisesti suurempi, sillä testaus on vähäisempää kuin alkusyksynä.