Verkkouutiset

Kunniaa kokoomukselle oikeusvaltion puolustamisesta

BLOGI

Euroopan parlamentti hyväksyy keskiviikkona oikeusvaltiomekanismin.
Pete Pakarinen
Pete Pakarinen
Pete Pakarinen työskentelee lehdistöneuvonantajana Euroopan parlamentin EPP-ryhmässä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Sen myötä jäsenvaltioiden määräenemmistöllä voidaan EU:n myöntämää rahoitusta jäädyttää, mikäli maa rikkoo laissa säädettyjä oikeusvaltioperiaatteita. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi tilannetta, että jos jonkin maan oikeuslaitos olisi sellaisen poliittisen vaikutuksen alaisena, että esimerkiksi varainkäytön virheistä tehdyt kanteet eivät saisi puolueetonta käsittelyä, olisi rahoittajalla mahdollisuus katkaista rahoitus.

Uudistus on valtava sekä käytännön prosessin että periaatteen tasolla. Se on myös hieno ja valtava saavutus Kokoomukselta, Suomelta, Euroopan parlamentilta ja EPP:ltä. Tähän asti ainoa pelotevaikutus on käytännössä toimimaton artikla 7 menettely, jolla jäsenmaiden yksimielisen päätöksen kautta sanktioksi voidaan määrätä äänivallan menetys neuvostossa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Yksi tämän työn alkupisteistä voidaan ajoittaa jo vuoteen 2013, jolloin pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) hallitus yhdessä Saksan, Tanskan ja Alankomaiden esitti neuvostolle ajatuksia oikeusvaltiomekanismin vahvistamiseksi. Tuolloinen Luxembourgin EPP:läinen komissaari Viviane Reding pohti asiaa laajasti. Sittemmin Katainen toi komission ja EPP-puolueen varapuheenjohtajana toistuvasti esiin oikeusvaltiomekanismin merkitystä ja sen kytkemistä EU-rahoitukseen.

Maaliskuussa 2018, Katainen totesi Euronewsin haastattelussa, että oikeusvaltioperiaatteesta ei voi tehdä kompromissia. Toukokuussa Jean-Claude Junckerin komissio antoi yhdessä rahoituskehysten kanssa esityksenä nyt hyväksytystä mekanismista.

Hyvän aikaa tätä ennen, jo helmikuussa 2016 pääministeri Alexander Stubb (kok.) puhui Helsingissä tilaisuudessa, jossa ministeri Ilkka Suomiselle (kok.) luovutettiin EPP-ryhmän Schuman-mitali. Tuolloin Stubb totesi selväsanaisesti, että maalle, joka ei kunnioita EU:n oikeusvaltioperiaatetta ei pitäisi myöntää myöskään EU:n rahoitusta.  Syksyllä 2018 Stubb piti tätä samaa periaatetta vahvasti esillä kisatessaan EPP-puolueen kärkiehdokkaan paikasta komission johtoon.

Tätä samaa periaatetta painotti myös kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo puhuessaan myöhemmin samana syksynä Helsinkiin kokoontuneelle EPP-kongressin yli tuhatpäiselle kuulijajoukolle – delegaateille, mepeille ja valtionpäämiehille.

Petri Sarvamaa (kok.) on tehnyt asiassa hartiavoimin työtä parlamentin esittelijänä puolustaessaan oikeusvaltioperiaatetta sekä omassa ryhmässään, parlamentissa että vielä tänä syksynä jäsenmaiden kanssa käydyissä neuvotteluissa. Tulos on ollut erinomainen. Parlamentti on kahdessa täysistuntoäänestyksessä antanut suuren enemmistön tuen ja EPP-ryhmän puheenjohtaja Manfred Weber on puolustanut parlamentin kantaa herkeämättä.

Myös Suomen viime aikaisia hallituksia, sosialidemokraatteja ja eritoten eurooppaministeri Tytti Tuppuraista on syytä kiittää heidän työstään siitä, että hallitus otti oikeusvaltioperiaatteen muun muassa Suomen puheenjohtajakauden prioriteetiksi. Sekä parlamentin että useiden jäsenmaiden kuten Suomen tiukka linja esti lipsumiset kompromisseihin.

Taistelu oikeusvaltioperiaatteen puolesta on ollut EPP:ssä sitäkin työläämpää, kun kovin vastustaja on ollut puolueen sisällä – unkarilainen Fidesz, jonka jäsenyys on toistaiseksi jäädytetty muun muassa kokoomuksen aloitteesta. Sitäkin suurempi ansio täytyy antaa koko meppiryhmälle sekä puoluejohdolle, jotka ovat leppymättä jaksaneet asiassa taistella.

Olkoonkin, että olen asiassa avoimen puolueellinen, niin mietin silti, olisiko lopputulos oikeusvaltioperiaatteen suhteen  ilman kokoomuksen panosta ollut tällainen kuin se nyt oli.

Politiikassa ei liian usein ole onnistumisen hetkiä, mutta keskiviikkona on niistä yksi. Silloin kannattaa demokratiaa rakastavien suomalaisten nostaa lasillinen oikeusvaltion kunniaksi. Kiitos ja onnea Petri, Petteri, Alex, Jyrki, Sirpa (Pietikäinen), Henna (Virkkunen) ja koko kokoomuksen joukkue, te kaikki aktiivit, virkailijat, muut taustavaikuttajat sekä muut suomalaiset ja eurooppalaiset poliitikot, jotka olette tehneet työtä oikeusvaltion puolustajina. Työ jatkuu.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)