Mahtavatko lastenpsykiatrinkaan neuvot riittää, kun tulisi ymmärtää ja kestää kasvavan lapsen – pienokaisesta aina aikuistuvaan nuoreen – hermoja koettelevaa käyttäytymistä. Kaksi kasvatuksen ja ihmismielen asiantuntijaa neuvoo, kuinka ymmärtää oikuttelevaa lasta. Ohjeita kannattaa kuunnella jo ennen kuin suloisesta lapsestasi on tullut raivokohtauksia saava pikkuhirviö.
Minkäs teet, kun lapsi saa raivokohtauksen kaupassa, liikennevälineessä tai kirkossa? Hetkellä, jolloin kymmenet viisaat tarkkailijat ihmettelevät lapsesi käyttäytymistä tai hermonsa hallinnan menettävää aikuista.
Tilanteen voi kuvitella olevan pahimmillaan, kun 3-vuotias saa primitiivireaktion lentokoneessa: voi sitä syyttelevän mulkoilun määrää, varsinkin jos itse alat käyttäytyä myös kuin tuo 3-vuotias.
Raisa Cacciatore julkaisi muutama vuosi sitten yhdessä Samuli Koiso-Kanttilan kanssa kiitetyn opaskirjan Pelastakaa pojat. Siinäkin oli kyse kasvamisen yllättäviin käänteisiin liittyvistä tilanteista ja niiden hallinnasta.
Nyt Sisu, tahto, itsetunto tarkastelee lapsen kehityksen portaita pienokaisesta aina liki kaksikymppiseen orastavaan aikuiseen saakka. Vaikka kyse on kehittyvän ihmisen käytöksen muutoksista, niihin vanhemmat voivat vaikuttaa sopivasti ja rakentavasti sietämällä.
Aikuisten oma käytös heijastaa hyviä ja huonoja eväitä kasvavalle. Jotkut lapset kypsyvät hyvinkin aikaisessa vaiheessa, jotkut vasta aikuisiässä tai jotkut eivät käsitä hyvän, harkitsevan käyttäytymisen merkitystä koskaan.
Omena ei putoa kauas puusta
Aikuiset vaikuttavat ratkaisevasti lasten käyttäytymiseen. Perhe, jossa ryypätään, rähjätään eikä kunnioiteta toinen toistaan, siirtää käyttäytymismallit seuraavalle sukupolvelle. Vanhemmat, jotka opettavat koston, tappelun ja takaisin lyömisen käytöskulttuuriin, siirtävät huonon käyttäytymisen mallit henkisenä perintönään eteenpäin.
Vanhemmat, jotka puolustelevat koulukiusaajakakaraansa, kylvävät yleistä pahoinvointia. Tervehenkiset harrastukset kasvattavat oppimisen iloon ja yhteiseloon toisten kanssa.
Lapsen on opittava joskus pettymään tai häviämään. Häntä ei saa musertaa. Kärsivällinen hellyys auttaa paljon ja kertoo, että lasta rakastetaan. Kirjan tekijät korostavat rakkauden ilmapiirin tärkeyttä. Mitä sanoisin eräästä entisestä narsistisesta ammattitoveristani? Kauan sitten muuan vaikutusvaltainen henkilö totesi hänestä: ”Saanut liian vähän tissiä.”
Vanhemmat antavat malleja huomaamattaan tai tietoisesti. Yhteisiä reilun pelin sääntöjä kannattaa pitää yllä. Tunteitaan hallitseva aikuinen kykenee hillitsemään huonosti käyttäytyvää raivokohtauksen saanutta paremmin tyynenä kuin itsehillintänsä menettäen. Tekijät neuvovat:
– Tunnetaidot tarkoittavat taitoja, joilla kiukun voi kääntää voimavaraksi. Kun lapset ja nuoret oppivat vähitellen hallitsemaan suuttumustaan ja suhtautumistaan asioihin, se saa heidät tuntemaan itsensä taitavammaksi ja onnellisemmaksi. Huutoon ei kannata vastata huudolla. Karjuva aikuinen ei ole koskaan turvallinen eikä viisas lapsen kannalta.
Aikuisen hyvä esimerkki tyynnyttää, ja lapsi löytää siedettävämpiä tapoja ilmaista tunteitaan. Silti joistakin lapsista kasvaa piruja ja toisista liki ärsyttävän hyväkäytöksisiä pikkuvanhoja.
Cacciatore ja Korteniemi-Poikela rakentavat eri ikäkausille sovitetun aggressioiden portaikon. He listaavat askelmat, joita yleiset kasvun vaiheet saattavat noudattaa. Pelokas lukija jo kavahtaa: tämäkö on edessä: muodonmuutoksesta aina seuraavaan. Lopussa on teini-iän jo ohittanut näsäviisas itsenäistyvä nälvijä. Toivottavasti hän osaa ja pääsee itsenäistymään eli muuttamaan pois mamman ja papan suojeluksesta.
Kuinka kasvatan vanhempani
Aggression hallinnan ohjevalikoima tähtää aikuisten omaan henkiseen kasvuun. Useat ensimmäistä lastaan odottelevat eivät kasvatuksesta ja kasvusta tiedä oikeastaan yhtään mitään. Jotkut tuttavat ylistävät lapsiaan, toiset taas kuvailevat kersojaan sietämättömiksi. Onko tuossa yksi syyvyyhti siihen, että syntyvyys on laskussa? Pelottaako lapsen hankkiminen siksi, että näkee miten viheliäisiä lapsista voi kasvaa?
Lapsiasiantuntijoiden seuraava ohjekirja voisi kääntää asetelman myös päälaelleen. Aikuiset ovat pitkälle vastuussa siitä, minkälaisia heidän lapsistaan kasvaa. Koulua ei voi aina syyttää.
Myös teini-ikäisille vastuuta tulisi jakaa. Seuraava kirja voisi käsitellä sitä, että nuori tajuaisi ovat mahdollisuutensa. Myös omia vanhempia voi tuloksellisesti kasvattaa. Typerän kiukuttelun voi vaihtaa omia vanhempia tukevaan käyttäytymiseen. Vanhempia ei kannata pitää levottomina tai tietämättöminä. Heillä on kova tarve saada tietää, missä nuori luuhaa, keitä hän tuntee ja mitä ajattelee. Typerä käyttäytyminen on molemminpuolinen paha.
Itse sovelsimme sisareni kanssa – ensin kokeillen – sitten teimme siitä tavan: pyrimme noudattamaan vanhempiemme toivomuksia esimerkiksi vaikkapa kotiintuloaikojen suhteen. Ei se niin tuskallista ollut. Tämän päälle sopivasti valikoiden kerroimme heille kokemuksistamme kavereittemme kanssa, kioskeilla ja kotibileissä. Tästä saimme vastalahjaksi rauhalliset vanhemmat, jotka luulivat tietävänsä enemmän kuin oikeastaan tiesivät.
Cacciatore ja Korteniemi-Poikela, tässä seuraavan kirjanne aihe: ”Mitä kaikkea nuorten tulee tietää vanhempiensa kasvattamisesta.” Tyylilaji paljastava, kertomatta kuitenkaan ihan kaikkea.
Raisa Cacciatore & Erja Korteniemi-Poikela: Sisu, tahto, itsetunto. Portaat itkupotkuraivareista aggression hallintaan. Minerva 2019.
