Verkkouutiset

Koronatuntoja Helsingin sote-henkilökunnalla

Koronavirustartuntoja on todettu myös Helsingin sosiaali- ja terveystoimen työntekijöillä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Helsingin japungin mukaan tartunnan saaneita on ollut tähän mennessä 17. Sosiaali- ja terveyspalveluissa työskentelee noin 14[nbsp]000 henkilöä.

Ammattilaisten tartuntoja on ollut kolmessa seniorikeskuksessa, kotihoidossa, yhdessä sairaalassa ja kotisairaalassa. Osa tartunnan saaneista on jo parantunut ja osa karanteeneista päättynyt.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Altistuneet asetetaan karanteeniin ja sairastunut eristykseen. Altistuneille ilmoitetaan karanteenista aina henkilökohtaisesti. Jos kyseessä on esimerkiksi ikääntynyt asumispalvelujen asukas, altistumisesta kerrotaan henkilökohtaisesti myös hänen läheisilleen.

– Koska altistuneita työntekijöitä on ikääntyneiden ympärivuorokautisessa palvelussa, olemme siirtäneet työntekijöitä vähemmän kiireisistä palveluista avuksi ikääntyneiden palveluihin, toimialajohtaja Juha Jolkkonen kertoo.

Sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöä testataan herkästi ja jatkossa yhä enemmän.

Altistuneiden asiakkaiden ja potilaiden vointia seurataan Jolkkosen mukaan tehostetusti. Kaikissa toimisteissä, erityisesti ikääntyneiden ja vammaisten palveluissa, kiinnitetään erityistä huomiota asiakkaan suojaamiseen tartunnalta.

Tietosuojasyistä yksittäisistä tartunnoista ei tiedoteta julkisuuteen. Käytäntö on sama kuin muissakin sairaustapauksissa. Työnantaja ei voi kertoa yksittäisen henkilön sairastumisesta tai hänen terveystiedoistaan.

LUE MYÖS: Italiassa kuollut 69 lääkäriä, henkilökuntaa sairastunut 10 000

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)