Britanniassa aloitetaan vuodenvaihteen jälkeen kliiniset kokeet nenäsuihkeena annettavalla koronavirusrokotteella.
Maan lääkevalvontavirasto MHRA myönsi amerikkalaiselle Codagenix-yhtiölle testiluvan lupaavien eläinkokeiden perusteella. BioWorld-sivuston mukaan heikennettyyn SARS-CoV-2-koronavirukseen pohjautuvaa rokotetta kokeillaan tammikuun ensimmäisellä viikolla 48 henkilölle Lontoossa.
Codagenixin tuotteen uskotaan aiheuttavan yhdellä annoksella riittävän immuunireaktion vahvan suojavaikutuksen saamiseksi. Heikennetty virus ei pysty aiheuttamaan vakavaa sairastumista.
Nenäsumutteena annettava rokote muistuttaa esimerkiksi Suomessa käytettävää Fluenz Tetra -influenssarokotetta, joka on tarkoitettu 2–6-vuotiaille lapsille.
COVI-VAC-koronarokote ei edellytä Pfizerin ja Modernan RNA-rokotteiden kaltaista vaativaa kylmäketjua, mikä helpottaa sen jakelua ja säilytystä. Laboratoriokokeiden perusteella tavallinen koronavirus lisääntyy ihmissoluissa noin tuhat kertaa heikennettyä virusta nopeammin.
Codagenix-yhtiön tiedotteen mukaan rokote ”tähtää” piikkiproteiinin ohella useisiin eri koronaviruksen osiin. Tuote voi ainakin teoriassa säilyä muita rokotteita tehokkaampana, jos maailmalla kiertävä koronavirus mutatoituu.