Korona on aiheuttanut minulle ja perheelleni jonkin verran niin taloudellista kuin henkistä harmia, mutta ei mitään ylitsepääsemätöntä. Minun suurin koronayllätykseni on ollut se, kuinka syvästi se on vaikuttanut yhteiskunnalliseen ajatteluuni.
Vuosituhannen vaihteessa professori Richard Florida saavutti maailmanmaineen teorioillaan nk. luovasta luokasta. Floridan mukaan kaupunkien viihtyvyyden takaavat ihmiset, jotka työskentelevät kulttuuri-, taide-, viestintä- ja muilla nk. luovilla aloilla. Tällaisten ihmisten läsnäolo takaa viihtyisät naapurustot ja monipuoliset palvelut.
Florida oli ajan hengessä mukana ja valisti, että alueilla, joilla homoseksuaaleja on paljon, voivat hyvin myös luovan talouden osa-alueet. Tältä osin hän oli kiistatta oikeassa, liekö televisiossa yhtäkään sisustus- tai muotiohjelmaa, jonka luovuutta ei takaa homoseksuaali, ja useimmiten kaikkein kliseisin sellainen. Tuskin mitään ihmisryhmää on yhtä räikeästi lokeroitu, ja tekijöinä vielä muka niin moniarvoinen mediaväki.
Koska itsekin kuulun ainakin työnkuvan puolesta luovaan luokkaan (viestintäkonsultti) samaistuin moniin Floridan teorioihin. Ja sitten tuli korona.
Hyvin äkkiä selvisi, että niin mukava kun tuo luova luokka oli, sitä ei tarvittu juuri mihinkään. ”Valintatalon kassa” on jo vuosikymmeniä ollut pejoratiivinen kuvaus työväenluokan ihmisistä. Koronan aikana olen kaivannut noita kassoja huomattavasti enemmän kuin konsultteja, artisteja, arkkitehteja tai mainosgraafikoita. Kuten eräs brittikommentaattori totesi, ei ole mitään ”lockdownia” (eristäytymistä), on vain kotona kyhjöttävä keskiluokka, jota työväestö huoltaa.
Olen täysin tietoinen siitä, että Suomesta löytyy kymmeniä tuhansia, ehkä jopa satatuhatta apurahaihmettä, jotka kaipaavat takaisin taidegallerioihin ja teattereihin. Ja ihan kivoja ne ovatkin, mutta eivät läheskään niin välttämättömiä kuin kuvittelimme. Osa näistä kulttuurikuluttajista on sitä äänekästä luovaa luokkaa, joka käy yhteiskunnallista keskustelua etupäässä itsensä kanssa, kuvitellen että teatterikorkeakoulun intersektionaalisuuslinjauksilla on jotain laajempaa yhteiskunnallista merkitystä. Korona on paljastanut, kuinka pieni heidän yhteiskunnallinen lisäarvonsa on verrattuna tavallisiin duunareihin.
Ennen koronaa uskoin olevani luovan luokan enemmistöä fiksumpi. Luulin, että näin yhteiskunnan laajemmin. Näin ehkä olikin, mutta vasta nyt ymmärrän kuinka oikeassa Martti Luther ja Max Weber olivat puhuessaan työn merkityksestä, siis oikean työn, sellaisen, jonka jälkeen mennään suihkuun.
Olen kiitollinen siitä, että korona teki minusta luokkatietoisen, joskaan ei ehkä marxilaista. Tosin niitäkin on nykyään luovassa luokassa enemmän kuin työmailla, luojan kiitos.
