Virustestausta Hebein maakunnassa. STR / CNS / AFP / LEHTIKUVA

Koronahälytys Kiinassa, kaupunkeja eristetty

Viranomaiset yrittävät paikallistaa tartuntaryppäät massiivisella virustestauksella.

Kiina on määrännyt tiukkoja rajoitustoimia Shijiazhuangin ja Xingtain suurkaupunkeihin Hebein maakunnassa.

Alueella on vahvistettu viikon aikana lähes yli 300 koronavirustapausta, joista 183 on ollut täysin oireettomia. Terveysviranomaiset ovat huolestuneet kansainvälisesti vertaillen pienistä tartuntamääristä, sillä koronavirusepidemia on pysynyt Kiinassa pääosin hallinnassa viime kevään jälkeen.

Paikallisiin tartuntaryppäisiin on vastattu syksyn ja talven aikana massiivisilla, jopa miljoonien ihmisten joukkotestauksilla.

Yhteensä 18 miljoonan asukkaan kaupunkien liikenneyhteydet on tilapäisesti katkaistu. Perjantaihin mennessä Shijiazhuangin eräässä kaupunginosassa oli testattu kaikki 674 000 asukasta, joilta vahvistettiin 259 positiivista tapausta.

Valtiollisen Global Times -lehden myös Pekingin liepeillä sijaitseva Tongzhou on asetettu ”sotatilaan” epidemian leviämisen ehkäisemiseksi. Huolena on, että tartunnat voivat levitä helmikuun alun lomakaudella, jolloin suuri määrä kiinalaisia matkustaa eri puolille maata tapaamaan sukulaisiaan.

Kiinan tautiviraston varajohtaja Feng Zijian väitti valtiollisen television haastattelussa, että uudet tartunnat olisivat peräisin ”Euroopasta tuodusta viruskannasta”.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt