Sanni Grahn-Laasonen. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Kokoomus esittää tutkimusrahaa: Suomen Akatemian leikkaus peruttava

Puolue haluaa lisää rahoitusta tutkimukseen ensi vuoden budjettiin.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä on tehnyt yhteisen talousarvioaloitteen Suomen Akatemian myöntövaltuuden korottamiseksi. Kokoomuksen eduskuntaryhmä esittää 45 miljoonan euron suuruista lisämäärärahaa vuoden 2020 budjettiin korkealaatuisen tutkimuksen turvaamiseksi.

Kokoomus ei Paula Risikon ja Sanni Grahn-Laasosen mukaan hyväksy hallituksen suunnitelmaa leikata Suomen Akatemian myöntövaltuuksista. Antti Rinteen (sd.) hallituksen talousarvioesityksessä laatuun pohjautuva tutkimusrahoitus kääntyy laskuun.

– Tätä arvovalintaa on mahdoton ymmärtää. Se tuli täytenä yllätyksenä myös yliopistoille ja tieteen kentälle. Hallitus puhuu sivistyksen kunnianpalautuksesta, mutta leikkaa tutkimusrahoituksesta. Puheet ja teot ovat ristiriidassa, kokoomuksen kansanedustajat sanovat tiedotteessa.

– Osaaminen, korkealaatuinen tiede ja tutkimus ovat Suomen tärkein voimavara ja kilpailutekijä. Vaikeinakin vuosina Suomen Akatemian rahoitusta haluttiin varjella ja sitä onnistuttiin viime hallituskaudella jopa kasvattamaan. Hallituksen esittämä budjetti vuodelle 2020 kääntää kehitykseen väärään suuntaan, Grahn-Laasonen ihmettelee.

– Suomen Akatemian rahoituksella tuetaan laadukasta suomalaista tutkimusta. Huippututkimus luo edellytyksiä talouden kasvulle ja kansainväliselle kilpailukyvylle. Suomen asemaa tiede- ja tutkimusmaana on tulevaisuudessa edelleen vahvistettava ja siksi tutkimukseen osoitettavien määrärahojen tasosta on huolehdittava, Risikko sanoo.

Viime hallituskaudella hallitus ja korkeakoulut sitoutuivat yhteiseen tavoitteeseen nostaa Suomen TKI-toiminnan rahoitustaso neljään prosenttiin Suomen bruttokansantuotteesta vuoteen 2030 mennessä. Rinteen hallitusohjelmassa annetaan ymmärtää, että tavoitteena on kääntää Suomen TKI-määrärahat nousu-uralle.

Grahn-Laasonen ja Risikko kysyvät, mihin tämä tavoite unohtui. Ensi vuoden budjetissa hallitus esittää, että valtion tutkimus- ja kehittämisrahoituksen intensiteetti pysyy aikaisempien vuosien tasolla.

– Hallituksen on kerrottava, miksi se leikkaa tieteeltä, eikä panosta, kuten lupasi. Kokoomuksen vaihtoehtobudjetissa tulemme esittämään merkittävää lisäystä tutkimusrahoitukseen, kokoomuksen kansanedustajat kertovat.

– Yksin julkisin varoin tavoitetta 4 prosentin BKT-osuudesta ei saavuteta. Tieteen ja tutkimuksen rahoituspohjaa on pystyttävä laajentamaan. Suomen Akatemian rooli suomalaisessa tiede- ja innovaatiopolitiikassa on merkittävä ja Akatemia on keskeinen tieteellisen tutkimuksen rahoittaja Suomessa. Kilpaillulla tutkimusrahoituksella tuetaan yhteiskunnallisesti merkittävää ja vaikuttavaa korkeatasoista tiedettä, edustajat sanovat.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt