Eduskunnan kyselytunnilla keskusteltiin torstaina koulukiusaamisesta. Kokoomuksen kansanedustaja Paula Risikko kysyi, aikooko hallitus ohjata lisävaroja varhaiseen puuttumiseen.
Vantaalaisessa koulussa tapahtunut väkivallanteko on nostattanut laajan keskustelun koulukiusaamisesta ja -väkivallasta.
– Kiusaamista on ollut maailman sivu, ja me kaikki tiedämme sen negatiiviset vaikutukset. Me tiedämme, että ei ole mitään hokkuspokkus-temppua, jolla se saadaan yhtäkkiä pois, Risikko totesi.
Hänen mielestään nyt pitäisi puuttua kiusaamisen juurisyihin.
– Lapsista ja nuorista 20 prosentilla on mielenterveysongelmia. ADHD-diagnoosin esiintyvyys on viisi prosenttia. Puhumattakaan päihde- ja perheongelmista, Risikko sanoi.
– Eikö nyt pitäisi laittaa kaikki liikenevät varat nimenomaan kivijalan rakentamiseen ja varhaiseen puuttumiseen?
Opetusministeri Li Anderssonin (vas.) mielestä panostuksia tarvitaan niin varhaisiin vuosiin kuin myös toiselle asteelle.
– Puhuja on aivan oikeassa siinä, että mitään nopeita hokkuspokkus-temppuja ei löydy, vaan kyse on siitä, että pitkäjänteisesti tuetaan opetusalalla työskenteleviä, huolehditaan riittävistä resursseista ja tieto hyvistä toimintamalleista leviää eri puolille Suomea, Andersson vastasi.
Hänen mukaansa varhaiskasvatuksen oppimisen tuki -malli on äärimmäisen tärkeä.
– Se tulee etenemään myös lainsäädäntöhankkeena tämän vaalikauden aikana. Tämän pitkäjänteisen työn vahvistamiseksi oppilas- ja opiskelijahuoltoon tehtävät lisäpanostukset, jotka kohdistuvat niin perusopetukseen kuin toiselle asteelle, auttavat kyllä ja ovat keskeisen tärkeitä, Andersson totesi.