HUSin neurokirurgi Esa-Pekka Pälvimäki hämmästelee koronavirusepidemian kulusta esitettyjä ennusteita.
– Epidemia oli ohi jo viime keväänä, viimeistään jouluna, tai ainakin ensi kesään mennessä. Koronaennusteiden lisäksi talousennusteet menevät tunnetusti nappiin, Pälvimäki ironisoi Twitterissä.
– Ennustajat pitäisi laittaa tilille ennustuksistaan. Koska tulevaisuus on läpinäkymätön, Pälvimäki jatkaa.
Muun muassa Oxfordin yliopiston epidemiologi Sunetra Gupta arvioi viime vuoden toukokuussa, että pandemia olisi kuihtumassa sairastamisen kautta syntyvän laumasuojan kautta. Vastaavat arviot vaikuttivat monien hallitusten epidemiatoimiin.
Palkansaajien tutkimuslaitos PT arvioi keskiviikkona, että rokotteeseen liittyvät asiat ovat ratkaisevia Suomen ja kumppanimaiden talouskehityksen kannalta. Esimerkiksi virusmuunnosten aiheuttamaan riskiin liittyy vielä paljon epävarmuutta.
PT ennustaa Suomen koronakriisin päättyvän rokotusten myötä kesällä, jolloin myös yksityinen kulutus kasvaisi voimakkaasti.
Samaa ajatusta ennustajien kyseenalaistamisesta on heitetty ilmoille muuallakin, kun mm. valtioiden koronatoimia on päätetty hatusta heitettyjen arvioiden avulla, joissa on käytetty 10-100 kertaa liian pieniä IFR:n arvoja.https://t.co/YLuzPb8JoH
— Jarkko Iivarinen (@JarkkoIivarinen) March 31, 2021





