X
SULJE MAINOS
Kokoomuksen entinen kansanedustaja Kimmo Sasi. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN

Kimmo Sasi: Kuntavaalien siirron perustuslaillisuus tutkittava

Entisen kansanedustajan mukaan hallituksen esitys loukkaa kunnallista itsehallintoa.

Entinen pitkäaikainen kansanedustaja Kimmo Sasi (kok.) huomauttaa, että kuntavaaleja ei ole vielä siirretty.

– Hallituksen esitys loukkaa kunnallista itsehallintoa. Perustuslakivaliokunnan täytyy tutkia perustuslaillisuus ja ne perusteet, joilla katsotaan, että vaalien siirtäminen on välttämätöntä ja että vaaleja ei voida turvallisesti järjestää, Kimmo Sasi kirjoittaa Twitterissä.

Pitkään perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana ja jäsenenä toiminut Sasi viittaa kannanotollaan vuoteen 2014, jolloin kuntavaaleja siirrettiin puolella vuodella eteenpäin.

– Olin silloin valmistelemassa uudistusta, Sasi kertoo Verkkouutisille.

Perustuslakivaliokunta kiinnitti silloin huomiota siihen, että vaalien siirtäminen on puuttumista kunnalliseen itsehallintoon.

Sasi painottaa, että kuntavaalien siirrolle on oltava erittäin painavat perusteet ja siirtämisestä pitää olla poliittinen yksimielisyys.

– Nämä ovat kaksi kriteeriä, joihin asiantuntijat kiinnittivät huomiota, kun sitä valmisteltiin, Sasi sanoo.

Nyt poliittista yksimielisyyttä ei ole, sillä perussuomalaiset vastustavat vaalien siirtoa. Sasin mukaan poliittisen yksimielisyyden puutteella on merkitystä, kun arvioidaan, loukkaako esitys kunnallista itsehallintoa.

– On kysymys kunnallisesta itsehallinnosta ja siitä, että kuntalaisilla on oikeus valita omat edustajansa valtuustoon. Jos ajankohtaa siirretään, se heikentää kuntalaisten oikeutta päättää omasta hallinnostaan, koska se ei tapahdu säännönmukaisesti neljän vuoden periodissa, Sasi sanoo.

Viimeksi asiantuntijat pitivät puolen vuoden siirtoa ongelmallisena, mutta mahdollisena, koska kyse oli järjestelmämuutoksesta ja kuntavaalit asettuivat puoliväliin eduskuntakautta.

Oikeusministeriö sotkee ja tiedottaa lainvastaisesti

Perustuslakivaliokunnan täytyy Sasin mukaan nyt arvioida, loukkaako vaalien siirto kunnallista itsehallintoa ja millä perusteella vaalien siirto tapahtuu.

– Tietysti silloin pitää ottaa selville sillä hetkellä voimassa olevat arviot, voidaanko vaalit järjestää vai ei.

Hallituksen lakiesitystä ei vielä ole, mutta sellainen pitäisi Sasin mukaan järjestää aika nopeasti.

Sasi hämmästelee, että oikeusministeriö tiedottaa jo lainvastaisesti kuntavaalien uudesta ajankohdasta 13. kesäkuuta, vaikka hallituksen lakiesitystä ei vielä ole eikä eduskunta ole tehnyt päätöstä vaalien siirrosta.

– Nythän edetään voimassa olevan lain mukaisesti. Huomenna pitäisi jättää ehdokaslistat. Jos eduskunta toteaakin, että hallituksen esitys on lainvastainen, niin silloin vaalit pidetään huhtikuussa normaalisti.

Sasi arvioi, että oikeusministeriö ajaa tilanteen siihen pisteeseen, ettei eduskunnalla ole muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä laki.

– Tällä sotkemisellaan oikeusministeriö pakottaa eduskunnan hyväksymään hallituksen esityksen, Sasi toteaa.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt