Virusta on tavattu erityisesti Wuhanin alueella. LEHTIKUVA / AFP Noel Celis

Kiinalainen mysteerivirus leviää – asiantuntija huolissaan

Viruksen uskotaan tarttuvan eläimistä ihmisiin.

Keski-Kiinan Wuhanissa leviävä entuudestaan tuntematon koronavirus herättää huolta, kertoo BBC. Virusta on tavattu jo myös Singaporessa ja Hong Kongissa. Tartuntoja on vahvistettu virallisesti vain noin 50, mutta brittiasiantuntijoiden tieteellisen arvion mukaan sairastuneita on jo lähemmäs 1700. Viruksen aiheuttamaan keuhkokuumeeseen on toistaiseksi kuollut kaksi ihmistä.

– Olen merkittävästi enemmän huolissani kuin viikko sitten, sanoo tautien leviämiseen erikoistunut professori Neil Ferguson.

Hänen mukaansa taudin leviäminen toisiin maihin kertoo siitä, että sairastuneita on paljon raportoitua enemmän. Singaporessa ja Hong Kongissa Wuhanista saapuvia lentomatkustajia onkin alettu jo seuloa viruksen varalta. Yhdysvallat aloitti vastaavat toimet perjantaina Los Angelesin, San Franciscon ja New Yorkin lentokentillä.

Viruksen geneettinen koodi muistuttaa SARS-koronavirusta, johon kuoli vuosituhannen alkupuolella 774 ihmistä 8098 sairastuneesta. Kiinalaisviranomaisten mukaan nyt havaittu virus ei ole levinnyt ihmisestä toiseen, vaan tartunnat olisivat tapahtuneet Wuhanin kala- ja villieläinmarkkinoilla.

Vielä tarkkaa leviämistapaa ei varmuudella tiedetä. Fergusonin mukaan ihmisestä toiseen leviämisen mahdollisuutta tulisi kuitenkin arvioida vakavammin kuin toistaiseksi on tehty.

– Ottaen huomioon mitä tiedämme koronaviruksista, olisi mielestäni epätodennäköistä että eläimille altistuminen olisi pääasiallinen syy tällaiseen määrään sairastuneita ihmisiä, hän sanoo.

 

 

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt