Verkkouutiset

Kela-korvauksiin kohdistuu iso leikkaus. LEHTIKUVA / SARI GUSTAFSSON

Kela-korvauksista leikataan rajusti – ”miksi toimivaa tuhotaan?”

Kansanedustajan mukaan hallituksen esittämä leikkaus pahentaa hoitovelkaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja Mia Laiho tyrmää hallituksen hallituksen päätöksen leikata yksityisen hoidon ja tutkimusten Kela-korvauksista.

– Miksi toimivaa tuhotaan, hän kysyy Twitterissä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Hallitus päätti kevään 2020 kehysriihessä leikata Kela-korvauksista 64 miljoonaa euroa vuodesta 2023 lukien. Iltalehti kertoo useisiin lähteisiin vedoten, että rajun leikkauksen myötä osa korvauksista poistuisi kokonaan. Esimerkiksi laboratoriokokeista, fysioterapiasta ja magneettikuvauksesta ei saisi enää Kela-korvauksia.

Mia Laiho hämmästelee sitä, että leikkauksen valmistelua yhä jatketaan, vaikka eduskuntapuolueiden edustajista koostuva parlamentaarinen työryhmä linjasi viime vuoden marraskuussa, että Kela-korvausjärjestelmään ei pidä tehdä isoja muutoksia sote-uudistuksen toimeenpanon ollessa kesken.

– Hallitus näyttää takapuolta parlamentaariselle työlle. Kela-korvauksista leikataan, vaikka parlamentaarinen työryhmä ei sitä esittänyt ja maassa on hurja hoitovelka, hän sanoo.

Asia näyttää hiertävän myös hallituksen sisällä.

Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Sarkkinen (vas.) perustelee IL:lle leikkausta sillä, että hänen mielestään julkista rahoitusta on keskitettävä julkisten palveluiden järjestämiseen. Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja, keskustan varapuheenjohtaja Markus Lohi sen sijaan toteaa lehdelle, että hallituksen pitäisi neuvotella uudelleen ensi vuoden Kela-korvausten leikkauksista.

Kokoomuksen kansanedustaja Terhi Koulumies vetoaa hallitukseen, jotta hoitoonpääsyä ei vaikeuteta koronakriisin keskellä.

– Nyt pitäisi päinvastoin kaikin keinoin purkaa koronan aikaansaamaa hoitovelkaa! Vasemmistoideologia menee taas ihmisten terveyden edelle, hän twiittaa.

 

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)