Verkkouutiset

Uimareita ja auringonpalvojia hellepäivänä Vantaan Kuusijärvellä lauantaina 25. toukokuuta 2024. LEHTIKUVA/MARKKU ULANDER

Ensi viikolla aurinkoa, hellettä ja ukkoskuuroja

Keskiviikkona saatetaan saada jopa 30 asteen hellettä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Aurinkoinen ja helteinen sää jatkuu suuressa osassa Suomea. Sääkartoille mahtuu kuitenkin päivittäin myös ukkoskuuroja.

Korkeapaine ja helteinen ilmamassa vaikuttavat yhä Suomessa tulevina päivinä. Lämpimintä on ennusteiden mukaan maan eteläpuoliskolla, maan pohjoispuoliskolla sää on vaihtelevampaa, kertoo sääpalvelu Forecan meteorologi Joanna Rinne.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Myös ukkoskuuroja on odotettavissa. Ukkoset painottuvat maan pohjoisosaan, mutta paikallisia iltapäiväkuuroja esiintyy todennäköisesti etelämpänäkin.

– Vaikka sadekuuroja tulisi paikallisesti, yleisesti ottaen maasto on hyvin kuivaa, ja maastopalovaroitus on voimassa tulevina päivinä koko maassa. Alueittain maan etelä- ja keskiosassa Ilmatieteen laitos varoittaa jopa erittäin suuresta maastopalojen vaarasta, Rinne muistuttaa.

Viikko alkaa helteillä ja ukkosilla

Maanantaina sää on suuressa osassa maata aurinkoinen ja poutainen. Päivällä sadekuuroja tulee lähinnä yksittäin maan keskiosassa ja Keski-Lapissa, mutta iltapäivän edetessä niitä levittäytyy lännestä laajalti Keski- ja Pohjois-Lappiin. Lapin sadekuurojen yhteydessä voi myös ukkostaa.

Maanantaina päivälämpötila on maan etelä- ja keskiosassa 23–28 astetta, Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Etelä-Lapissa on enimmäkseen 19–24 astetta ja Keski- ja Pohjois-Lapissa 10–20 astetta.

Tiistain vastaisena yönä sadekuuroja tulee vielä paikoin Pohjois-Lapissa, siellä myös pilvisyys on paikoin runsasta. Muualla maassa on poutaista ja selkeää.

Yölämpötila on maan etelä- ja keskiosassa 11–15 astetta, Lapissa enimmäkseen 0–10 astetta. Lapissa paikallinen halla voi olla mahdollista.

Tiistaina sadekuurot levittäytyvät laajemmalle

Tiistaina maan etelä- ja keskiosassa sää jatkuu aurinkoisena ja enimmäkseen poutaisena, maan keskiosassa yksittäiset sadekuurot voivat olla mahdollisia. Pohjoisessa pilvisyys vaihtelee enemmän, ja iltapäiväkuuroja on odotettavissa paikoin. Myös ukkosta esiintyy.

Tiistain päivälämpötila on maan etelä- ja keskiosassa 23–28 astetta, pohjoisessa vaihdellaan Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun 20–24 asteen ja Pohjois-Lapin paikoin jopa alle 10 asteen välillä.

Keskiviikon vastaiseksi yöksi sää jälleen poutaantuu.

Keskiviikkona lämpötila nousee jopa lähelle 30 astetta

Maan etelä- ja keskiosassa pääosin poutainen ja aurinkoinen sää jatkuu, yksittäiset iltapäiväkuurot voivat olla mahdollisia.

Pohjoisessa pilvisyys on jälleen vaihtelevampaa, ja iltapäiväkuuroja tulee yleisesti etenkin Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun suunnalla.

Päivälämpötila on maan etelä- ja keskiosassa 24–29 astetta, on mahdollista, että paikallisesti jopa 30 asteen raja voisi rikkoutua.

Pohjoisessa lämpötilat ovat laajalti 20–24 asteen tuntumassa, Pohjois-Lapissa lämpötila jää viileämmäksi; Utsjoen ja Inarin Lapin tienoilla jopa reiluun 10 lämpöasteeseen.

Loppuviikolla helteinen sää näyttää Rinteen mukaan jatkuvan, mutta sadekuurot ukkosineen muuttuvat yleisemmiksi. Vaikka sadekuurot yleistyvät, suuressa osassa maata päivät ovat silti aurinkoisia ja poutaisia.

Maan etelä- ja keskiosassa lämpötilat eivät juuri muutu, mutta Lapissa lämpötilat nousevat yleisesti 20 asteen yläpuolelle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)