Kehitysapukritiikki sai demareille ja vihreille täyshälytyksen päälle

Kehitysapuasiantuntija ja entinen suurlähettiläs Matti Kääriäinen kirjoitti rikkaiden maiden kehitysapua kritisoivan pamfletin.

Harvoin vankkaan kokemukseen perustuva mielipidekirja kuten Kehitysavun kirous saa osakseen näin kauhunsekaisen vastaanoton. Helsingin Sanomat kertoi uutisillaan kirjasta epäilyksiä herättävään sävyyn. Lehti julkaisi eräänlaisen poliittisen kirja-arvostelun. Siinä kehitysministeri Sirpa Paatero (sd.) tyrmää Matti Kääriäisen tiedot otsikolla ”Kehitysapua arvosteleva kirja saa kritiikkiä ministeritasolta asti”.

Noloa, sillä kahta viikkoa myöhemmin ulkopuolisilta asiantuntijoilta tilattu kehitysapuohjelmien arviointi oli myös kriittinen. Niinpä Paatero myönsikin lyhytjänteisyyden, kritiikin aiheellisuuden ja katsoi olevan syytä tarkistaa lakitekstejä.

Tässä yhteydessä kannattaa kerrata kansanedustaja Paateron oma koulutus- ja urakokemus: opiskellut kasvatustiedettä ja suorittanut terveyskasvatus opin approbaturin, työskennellyt Kotkan kaupungin päihdetyön palveluksessa. Niinpä hänen kommenttiensa taustalta saattaa löytää ulkoministeriön omaa mainettaan suojelevat kehitysapuvirkamiehet – Kääriäisen entiset työtoverit. Kääriäinen on ollut ministeriössä ns. hankala tapaus, sanonut mitä ajattelee.

Toinen Kääriäisen mielipiteestä kauhistunut on ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.), joka viritteli sivustoilleen kaksi Kääräis-torjuntaan tähtäävää kirjoitusta. Kolmanneksi entinen kehitysministeri Heidi Hautala (vihr.) julkaisi maksetun ilmoituksen Voima-lehden vuoden ensimmäisessä numerossa. Mainoksessaan Hautala torjuu osin Kääriäisen kritiikkiä.

Matti Kääriäinen perusteli kirjansa teon muun muassa sillä, että kehitysapu on ollut eräänlainen pyhä aihe, jota on tullut nyökytellen kunnioittaa. Sitä ei ole ollut soveliasta kritisoida, ja jos joku niin on tehnyt, otsaan on lyöty oikeistolaisleima.

Kehitysavun piti olla osa maailmanparannusta

Kehitysapu on ollut hyväuskoisten edistyksellisten ihmisten lemmikki. Samalla kun Kalevi Sorsa (sd.) nousi presidentti Urho Kekkosen 1970-luvun radikaalivuosina ulkopolitiikan johtotehtäviin, Sorsa aloitti ulkoministeriön puhdistamisen keskustalaisista, joista Kekkonen oli saanut tarpeekseen. Sosialistinen pikkusotilaiden joukko marssi läpi UM:n ja suurlähetystöverkoston.

Kehitysavusta tuli sosialistiseen Suomeen pyrkivien edistyksellisten piirien lämmin kädenojennus köyhille maille. Erityisiä lemmikkejä olivat sosialistisia hallintokokeiluja tekevät kehitysmaat. Näin suomalaisvasemmisto toteutti UM:ssa omaa kylmää sotaansa.

Rahaa, tavaraa ja projekteja työnnettiin kolmanteen maailmaan niin, etteivät antajan silmät ja korvat havainneet monissa tapauksissa anteliaisuutta haaskaukseksi. Niinpä kehitysapu ei ole aina ollut vilpitöntä koko Suomen kansaa miellyttävää, jaloa toimintaa. Tänään Vietnam hankkii venäläisiä Suhoi-taistelukoneita ja sukellusveneitä.

Entisen suurlähettilään (Mosambik ja Kenia) ja kehitysapuvirkamiehen Matti Kääriäisen kirja on UM:n kehitysapuun uskovien kannalta hyytävää luettavaa. Kirjoittaja ei suinkaan väitä kaiken olevan hankkeissa mätää, mutta liian usein raha ja apu kohdistuvat valtaa pitäville.

Aiemmin annettu raha toimi myös suomalaisyritysten omien hankkeiden ja voitontavoittelun työkaluna. Firmat pääsivät hankkeisiin, joista kertyi voittoja, jotka kiikutettiin kiireesti läntisille pankkitileille.

Globalisaatio – hyvä vai paha, eipä tiennyt aluksi Halonenkaan

Kääriäinen kertoo vuosituhannen vaihteen tienoilta ilkeän jutun. Sanankäyttöömme oli iskostunut termi globalisaatio, jota kukin käytti miten halusi. Joillekin se oli hienoa liiketoiminnan vientiä vaikkapa kehitysmaihin, joille itselleen se saattoi kuitenkin merkitä työpaikkojen lisäksi siellä tehtyjen voittojen livahtamista veroparatiiseihin. Tässä yksi selitys siihen, että sata maailman rikkainta omistaa jo yli puolet tämän maapallon varallisuudesta.

Ulkoministeri Tarja Halonen (sd.) oli esikuntineen tuolloin valmistautumassa puheenpitoon YK:n yleiskokouksessa. Kääriäinen oli mukana laatimassa puhetta Haloselle, joka sanan globalisaatio nähtyään ärjäisi: ”Mikä se tämä globalisaatio oikein on? Joku uusi muotitermi vai? Ottakaa pois koko kappale!” Porukka laati nöyrästi uuden tekstin, jossa fokus oli ihan muissa asioissa.

Kun Halosen vuoro oli puhua vasta parin päivän päästä, hänellä oli mainio tilaisuus kuunnella muiden puheita ja oppia lisää. Seuraavana iltana Halosella oli taas asiaa avustajakunnalleen: ”Kaikki tuolla puhuvat globalisaatiosta. Meidän pitää sanoa siitä myös jotain.”

Kääriäinen sai tehtäväkseen laatia globalisaatio-sisältöisen puhetekstin uudelleen. Voin hyvin kuvitella, miten neljän vuosikymmenen UM-kasvattina hän osasi hienotunteisesti kohotella kulmakarvojaan ulkoministerilleen, mutta tärkeintä oli, että ministeri taas oppi jotakin uutta.

Vaikka kehitysyhteistyöasioita hoitavien ihmisten joukossa on suurin osa viisaita ja idearikkaita virkamiehiä, Kääriäinen tietää, ettei tuota UM:n filiaalia oikein talossa kunnioiteta. Niinpä kehitysyhteistyö on ollut hallitusta muodostettaessa eräänlainen jakojäännös.

Ulkoministeriön ylhäiset liituraitadiplomaatit eivät halua osastoon koskea tikullakaan. Kääriäinen kuvailee yhdeksi synniksi sitä, että osastolla pukeudutaan villapaitaan. Ja virallinen nimi Kehitysyhteistyöosasto KYO, merkitsee tosiasiallisesti Kyvyttömien Yksilöiden Osasto.

Kääriäisen Kehitysyhteistyön kirous on jo tehnyt tehtävänsä. Siinä eivät saa kunniaa osakseen sen enempää porvarit kuin vasemmistopuolueetkaan. Aihe pitäisi penkoa perusteellisesti, ja aihepiiristä määräämään päässyt ministeri tulisi panna opintielle. Toivo on jo herännyt: ministeri on lukenut ulkopuolisten tekemän kriittisen selvityksen ja onkin äkkiä arvostelijoiden kanssa samaa mieltä.

Matti Kääriäinen: Kehitysavun kirous. Into 2015.

Kirjoittaja: MARKKU JOKIPII

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt