Eurooppalaisia aseita on päätynyt välikäsien kautta Isisille. AHMAD AL-RUBAYE / AFP) - LEHTIKUVA / AFP

Katastrofi asekaupoissa: Euroopasta virtasi aseita ISIS:lle

Euroopan parlamentti esittää tiukennuksia asekauppaan.

Euroopan unioni haluaa tiukentaa jäsenmaiden asevientiä, sillä Euroopasta on virrannut valtava määrä aseita ja ammuksia terorristijärjestö Isisin käsiin. Asiasta kertoo Newsweek.

Konfliktien aseistamista tutkivan CAR-järjestön viime vuonna julkaiseman raportin mukaan Isis on saanut eurooppalaisia aseita haltuunsa Yhdysvaltojen ja Saudi-Arabian kautta.

Maiden kerrotaan välittäneen EU-mailta ostamia aseita määräysten vastaisesti esimerkiksi Syyrian hallitusta vastaan taistelleille kapinallisille. Aseita ja muuta sotilasmateriaalia on lopulta päätynyt sodan keskellä Isisille, kun kapinalliset ovat esimerkiksi menehtyneet tai antautuneet taisteluissa.

Euroopan parlamentin mukaan jäsenmaat ovat järjestäen laiminlyöneet EU:n asekauppa koskevia rajoituksia. Aseita on myyty ulkomaille siitä huolimatta, että niiden on tiedetty mahdollisesti päätyvän välikäsien kautta ei-valtiollisille toimijoille konfliktialueilla.

Euroopan parlamentti esittää asekaupan rajoittamista Yhdysvaltoihin ja Saudi-Arabiaan. Parlamentti esittää myös tiukempia sanktioita asekaupan rajoituksia rikkoville jäsenmaille.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt