Verkkouutiset

Kannettava räsähti ja syttyi tuleen, joka alkoi levitä

Halvan vaihtoakun verkosta ostanut perheenäiti kertoo kauhunhetkistään.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kannettavan tietokoneen sytyttänyt, verkkokaupasta ostettu akku on saanut brittiläisen Electrical Safety First -järjestön varoittamaan kuluttajia halpojen sähkölaitteiden ostamisesta verkosta, kertoo BBC.

Järjestön mukaan suurista verkkokaupoista on löytynyt muutamia erittäin vaarallisia tuotteita.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

BBC kertooRachel Kentistä, joka osti kannettavaansa alkuperäisen akun tilalle vaihtoakun kolmannelta osapuolelta Amazonista. Illalla puolen yhdentoista aikaan hän laittoi kannettavansa lataukseen keittiön pöydälle ja oli lähdössä kävelyttämään kahta koiraansa.

– Kuulin hyvin voimakkaan räsähdyksen ja pamauksen kannettavasta. Ryntäsin hädissäni pihalle koirien kanssa ja katsoin kauhistuneena sisälle ja näin, kun kannettava pamahti uudelleen ja syttyi tuleen, joka levisi pitkin pöytää, hän kertoo.
Rachel soitti palokunnan, ja tulipalo saatiin sammumaan. Hän kiittää onneaan, että lapset olivat sinä iltana vierailulla mummolassa.

Hän sai myöhemmin tietää, että hänen ostamansa halpa akku oli viallinen.

Rachel Kentin kauhun hetkistä kertoi Suomessa aiemmin <em>Tietoviikko.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)