Simon Elosta tuli Suomen Nato-jäsenyyden kannattaja. LEHTIKUVA/HANDOUT/MERIVOIMAT

Simon Elo: Kannatan liittymistä Natoon

Kirjoittaja sanoo katsovansa nyt, että jäsenyys olisi Suomen kansallisen edun mukaista.

Suomen puolustusratkaisu perustuu yleiseen asevelvollisuuteen ja vahvaan alueelliseen puolustukseen. Joitakin vuosia sitten vanhanaikaiseksi leimattu puolustusratkaisumme on todellisuudessa kestänyt hyvin aikaa. Samaan aikaan kun Ruotsissa on täytynyt viime vuosina pohtia muutoksia heidän vapaaehtoisuuteen pohjautuvaan puolustusratkaisuun niin suomalaista asevelvollisuutta on täytynyt vain kehittää vastaamaan nykyistä toimintaympäristöä.

Suomi ei ole sotilasliiton jäsen, mutta emme ole sotilaallisesti liittoutumaton maa. Suomi ei myöskään ole puolueeton maa. Suomi on Euroopan unionin jäsen. EU:n kautta Suomi on sekä taloudellisesti että sotilaallisesti liittoutunut osa länsimaista arvoyhteisöä. Voi perustellusti sanoa, että viime hallituksen aikana Suomi määrätietoisesti vahvisti EU:n sotilaallista ja puolustuspoliittista ulottuvuutta. Samaan aikaan Suomi solmi lukuisia kahdenvälisiä puolustuksellisia yhteistyösopimuksia ja yhteisymmärryspöytäkirjoja.

Olemme syventäneet läntistä puolustusyhteistyötä niin paljon, että ilmaan on jäänyt lähinnä ikuisuuskysymys mahdollisesta jäsenyydestä Pohjois-Atlantin liitossa eli sotilasliitto Natossa. En ole ollut Nato-haukka- tai kyyhky, vaan Nato-realisti. Olen halunnut punnita tarkasti sotilasliiton jäsenyyden Suomelle tuomat hyödyt ja haitat. Toukokuussa 2014 kerroin Suomen Kuvalehdelle, että suhtautumiseni Suomen mahdolliseen Nato-jäsenyyteen muuttui positiivisemmaksi Ukrainan kriisin johdosta. Ukrainaan kuuluva Krimin niemimaan miehitettiin Venäjän tukemalla operaatiolla helmi-maaliskuussa 2014. Olin aikanaan järjestämässä Nato-seminaaria Helsingissä syyskuussa 2014, jossa olivat puhumassa kansanedustajat Jukka Kopra ja Jussi Niinistö. Sen tarkoituksena oli nimenomaan saada kuulijoille tietoa sekä jäsenyyden puolesta että sitä vastaan. Silloin koin vielä jääväni ajattelussani kahden vaiheille.

Vaikuttaa siltä, että suurin osa suomalaisista on yhä kahden vaiheilla siitä, että pitäisikö Suomen liittyä sotilasliitto Naton jäseneksi. Haluan omalla kirjoituksellani kenties selkeyttää asetelmaa niille lukijoille, jotka eivät ole lyöneet Nato-kantaansa lukkoon.

Naton perustamissopimuksen 5. artiklan mukaan aseellinen hyökkäys jotakin sotilasliiton jäsenmaata kohtaan katsottaisiin hyökkäykseksi kaikkia liiton jäsenvaltioita vastaan. Tässä on Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden kova ydin. Naton turvatakuut varmistaisivat puolustuksemme uskottavuuden, sillä sotilasliiton turvatakuut nostaisivat merkittävästi kynnystä uhata Suomea sotilaallisesti. Voi tietysti kysyä, että olisivatko Naton jäsenmaat valmiita tositilanteessa puolustamaan Suomen alueellista koskemattomuutta? Siihen kysymykseen ei kenelläkään ole lopullista vastausta, mutta olisi varmasti sotilasliiton loppu, jos se ei puolustaisi jokaista jäsenmaataan perussopimuksen velvoitteiden mukaisesti. Palovakuutus ei estä tulipaloa eikä ole vakuutuksen ehdot luettuakaan täysin varmaa, että vakuutus kattaa kaikki mahdolliset tilanteet, mutta tulipalon sattuessa jokainen haluaa ainakin sen vahvan mahdollisuuden, että vakuutus antaa turvaa.

Karoliina Honkasen kirjoittamassa Suomen Atlantti-Seuran keväällä julkaisemassa Nato-raportissa (Nato 70 vuotta – Arvioita puolustusliiton roolista ja Suomen kumppanuudesta) arvioidaan, mitkä olisivat Nato-jäsenyyden käytännön vaikutukset Suomelle. ”Mahdollinen hyökkääjä joutuisi ottamaan huomioon, että Suomen tukena olisi koko liittokunnan sotilaallinen voima – tavanomaiset joukot, ohjuspuolustuksen suorituskyvyt ja viime kädessä ydinaseet”, Honkanen arvioi.

Kansalaiskeskustelussa kuulee joskus väitteen, että Nato-jäsenyys tulisi Suomelle kalliiksi. Jokainen Naton jäsenmaa on toki velvollinen antamaan oman panoksensa sotilasliiton yhteiseen budjettiin. Tätä voi pitää sotilasliiton jäsenmaksuna. Honkanen kirjoittaa Nato-raportissaan, että ”kunkin maan maksuosuus Naton yhteisiin budjetteihin määräytyy laskukaavan mukaan, jossa on huomioitu sen taloudellinen suorituskyky. Käytännössä kyse on murto-osasta niiden puolustusbudjetteja. Esimerkiksi Viro maksaa vuonna 2019 yhteensä noin 2,60 miljoonaa euroa Naton yhteisiin budjetteihin […]”. Suomen Natolle maksama jäsenmaksu olisi luonnollisesti selvästi Viroa suurempi, mutta kun sitä vertaisi Suomen vuoden 2019 puolustusbudjettiin, joka on 3,138 miljardia euroa, niin kyse olisi Honkasen sanojen mukaisesti murto-osasta. Honkanen arvioi raportissa, että Naton jäsenenä ”Suomen maksu Naton yhteisiin budjetteihin on noin 30-35 miljoonaa euroa vuodessa”. Tämän lisäksi kustannuksia tulisi suomalaisen lisähenkilöstön lähettämisestä Naton siviili- ja sotilasrakenteisiin, jolloin kokonaiskustannus olisi arviolta 50 miljoonaa euroa vuodessa.

Sotilasliitonkin kannalta tärkeintä on jäsenmaiden kansallinen puolustusbudjetti. Tavoitteena on että jokainen jäsenmaa käyttäisi kaksi prosenttia bruttokansantuotteestaan puolustusmenoihin. Suomi käyttää tällä hetkellä puolustusmenoihin 1,49 prosenttia bruttokansantuotteesta, jos osuuteen lasketaan Naton käyttämän laskutavan mukaisesti myös puolustushallinnon eläkkeet. Naton jäsenmaiden keskiarvo on tällä hetkellä 1,5 prosenttia bruttokansantuotteesta, joten Suomi pärjää hyvin puolustusmenojen vertailussa Naton jäsenmaiden kanssa. HX-hävittäjähankkeen myötä Suomen puolustusmenot nousevat jo yli kahteen prosenttiin bruttokansantuotteesta. Puolustusmateriaalien yhteishankinnat voisivat tuoda Naton jäseneksi liittyneelle Suomelle hieman säästöjä, mutta varsinainen puolustuksen säästöratkaisu Nato-jäsenyys ei tietenkään ole.

Toinen kansalaiskeskustelussa esiin tuleva pelko on, että suomalaiset asevelvolliset joutuisivat ulkomaille Naton operaatioihin. Jopa vastoin suomalaisten tahtoa. Suomelle tärkeää kansainvälistä yhteistyötä on ollut kansainvälinen sotilaallinen kriisinhallinta. Se jatkuisi kuten ennenkin ja päätös myös Naton operaatioihin osallistumisesta tehtäisiin aina kansallisesti. Suomalaiset kriisinhallintajoukot on hyvin kyetty kokoamaan puolustusvoimien palkatusta henkilöstöstä ja vapaaehtoisista reserviläisistä.

Tietysti Suomi varautuisi Naton jäsenmaana tukemaan muita liittolaisia Naton perussopimuksen viidennen artiklan vaatimusten mukaisesti yhteisen puolustuksen tilanteessa. Ilman vastavuoroisuutta Suomi ei voisi olettaa saavansa muiden jäsenmaiden tukea, jos me sitä tarvitsisimme. Tämä vastavuoroisuuden siunauksellisuuden periaate näkyy jo Suomen hyväksymässä kansallisessa lainsäädännössä, jossa kirjattiin kansainvälisen avun antaminen ja vastaanottaminen puolustusvoimien tehtäviin.

Valtioneuvoston puolustusselonteossa sekä ulko- ja turvallisuuspoliittisessa selonteossa on arvioitu, että mahdollinen konflikti Itämeren alueella vaikuttaisi väistämättä Suomen turvallisuuteen. Nähdäkseni emme elä sellaisessa turvallisuusympäristössä, että voisimme olla irtautuneena esimerkiksi Baltian maihin tai Norjaan kohdistuneesta sotilaallisesta vaikuttamisesta. Suomen olisi tällaisessa tilanteessa toimittava aktiivisesti niin, että turvaamme oman alueellisen koskemattomuutemme kaikissa tilanteissa. Eikö tällöin olisi parempi olla osa yhteistä sotilasliittoa Baltian maiden ja Norjan kanssa?

Kolmas kansalaiskeskustelussa esiin tuleva pelko on, että Nato-jäsenyys tarkoittaisi ulkomaisten sotilaiden läsnäoloa Suomessa. Tähän huoleen on helppoa vastata lyhyesti, että Nato-jäsenyys ei velvoittaisi Suomea ottamaan alueelleen tukikohtia tai sotilasjoukkoja.

Suomen Nato-vastaisin puolue on vasemmistoliitto, jonka puheenjohtaja Li Andersson linjasi venäläisen uutistoimiston Tassin haastattelussa huhtikuussa 2019, että Nato-kysymyksessä pitäisi palata Jyrki Kataisen hallituksen ohjelman kirjaukseen vuodelta 2011. Silloin hallitusohjelmaan kirjattiin, että ”Suomi ei tämän hallituksen aikana valmistele Nato-jäsenyyden hakemista”.

Toivottavasti näin vahingollista hallitusohjelmakirjausta ei mahdollisesta Nato-jäsenyydestä enää koskaan tehdä. Suomen kansallisen edun mukaista on pitää yllä vähintään mahdollisuutta hakea Naton jäsenyyttä. Se on Suomelle ulko- ja turvallisuuspoliittinen vipuvarsi, jonka muut valtiot joutuvat ottamaan toiminnassaan huomioon.

Sipilän hallitus teetti Nato-jäsenyyden hyödyistä ja haitoista ansiokkaan selvityksen vuonna 2016 puolustusministeri Jussi Niinistön esityksestä (Mats Bergquist, François Heisbourg, René Nyberg, Teija Tiilikainen: Arvio Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutuksista). Toimiessani viime eduskuntakaudella hallituspuolueen kansanedustajana halusimme myös kirjata hallitusohjelmaan jäsenyydestä aiempaa myönteisemmin: ”Suomi on sotilasliittoon kuulumaton maa, joka toteuttaa käytännönläheistä kumppanuutta Naton kanssa ja ylläpitää mahdollisuutta hakea Nato-jäsenyyttä”.

Onneksi myös Rinteen hallitus on viisaasti päättänyt ylläpitää mahdollisuutta hakea Nato-jäsenyyttä, mikäli katsotaan turvallisuustilanteen muuttuneen niin että kysymys jäsenyydestä on ajankohtainen. Tämä linja on tosin johtanut siihen, että useat poliitikot vain vastaavat, että ”kysymys Nato-jäsenyydestä ei ole nyt ajankohtainen”. Loputtomiin näin ei voi kansalaisille vastata ilman, että se alkaa kuulostaa huvittavalta. Suomen turvallisuustilanne on viime vuosina muuttunut siten, että kysymys Nato-jäsenyydestä on erittäin ajankohtainen.

Lähtölaukaus Suomen turvallisuustilanteen muutokselle oli Venäjän toiminta Georgian sodassa vuonna 2008 ja viimeistään Venäjän suorittama Krimin laiton miehitys vuonna 2014. Venäjän presidentti Vladimir Putin antoi haastattelun Financial Timesille kesäkuussa 2019, jossa hän linjasi että ”läntinen liberalismi on muuttunut vanhanaikaiseksi ja menettänyt merkityksensä”.

Olisi virheellistä ajatella, että Putin tarkoittaisi lausunnollaan ensisijaisesti arvoliberalismia. Kyse on syvällisemmästä järjestelmäkysymyksestä. Putinin hallinto uskoo, että länsimainen liberaali demokratia häviää järjestelmien vastaisen taiston autoritaarisesti johdetulle yhteiskuntamallille. Maaliskuussa 2019 ilmestyneessä Suomen puolustusministeriön, ulkoministeriön ja sisäministeriön yhteisessä Voiman Venäjä -raportissa arvioidaan, että ”Venäjä tulkitsee kansainvälistä oikeutta omista lähtökohdistaan ja vastustaa läntiseksi kokemaansa yksilön oikeuksia ja vapauksia painottavaa ihmisoikeustulkintaa”.

Nato on länsimainen sotilasliitto, jonka jäsenmaiden arvojen pitäisi pohjautua liberaaliin demokratiaan. Suomi on EU-jäsenyyden kautta läntiseen arvoyhteisöön kuuluva liberaali demokratia. Nato-jäsenyys olisi Suomelle luonnollinen askel historiallisella tiellä, jossa ulko- ja turvallisuuspoliittinen tavoitteemme on ollut tehdä Suomesta kiistaton osa länsimaita taloudessa, turvallisuudessa ja kulttuurissa.

Nato-jäsenyys on välttämätön askel sille, että turvallisuuden osalta olisimme täydellisesti osa yhteistä länsimaista puolustusratkaisua ja näin saisimme sotilasliiton turvatakuut. Suomi on toiminut yli 20 vuotta Naton rauhankumppanina. Tiivistyneestä yhteistyöstä huolimatta on selvä raja jäsen- ja kumppanimaan välillä. Naton päätöksiin voivat vaikuttaa jatkossakin vain sen jäsenet. Naton turvatakuut saa jatkossakin vain sen jäsen.

Olen tullut siihen johtopäätökseen, että Suomen Nato-jäsenyys vahvistaisi merkittävästi kansallista turvallisuuttamme. Nato-jäsenyys olisi Suomen kansallisen edun mukaista. Koska taloudelliset ja sotilastekniset reunaehdot ovat pitkälti kunnossa, kannatan Suomen liittymistä Naton jäseneksi. Kansallisesti kyse on enää vain poliittisesta tahdosta, päätöksestä ja sen toimeenpanosta. Kyse on ihmisten sydänten ja mielten voittamisesta.

Vaikka Suomessa tehtäisiin poliittinen päätös Nato-jäsenyyden hakemisesta, niin pitkästä hedelmällisesta yhteistyösuhteesta huolimatta jäsenyyttä ei saa täysin mutkattomasti. Natoon liittyminen edellyttää Suomen oman tahdon lisäksi virallisen kutsun Natosta, Naton jäsenmaiden yksimielisen päätöksen ja jokaisen Nato-maan parlamentin hyväksynnän. Uskon, että vahvalla kansallisella poliittisella tuella Suomen tekemä jäsenhakemus saisi lopulta positiivisen vastaanoton sotilasliiton jäsenmailta.

Itsenäisyyspäivän Linnan juhlien kautta koko kansan tuntema sotaveteraani Hannes Hynönen antoi yhden viimeisistä haastatteluistaan Tarja Lappalaisen Se oli yhtä tulihelvettiä -kirjaan. Hynönen kertoi kirjassa kannattavansa vahvasti Suomen Nato-jäsenyyttä. Perustelu oli vastustamattoman ytimekäs:

– En oikein jaksa uskoa tuohon meidän rajanaapuriimme.

Ukrainan kevään 2014 tapahtumien jälkeen usko on kieltämättä ollut koetuksella.

Simon Elo

Simon Elo

Simon Elo on sinisten eduskuntaryhmän entinen puheenjohtaja ja sitoutumaton Espoon kaupunginvaltuutettu.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt