X
SULJE MAINOS
Ryhävalas tunnetaan erityisesti ruumiinkokoonsa nähden pitkistä kylkievistä, merirokoista ja poimuista kuonossa ja vatsassa sekä ennen kaikkea kauniista laulannasta. LEHTIKUVA / AFP Miguel Medina

Kalastaja päätyi valaan kitaan Yhdysvalloissa

Mies selvisi sijoiltaan menneellä polvella.

Yhdysvaltalainen hummerinpyydystäjä Michael Packard oli sukeltamassa Massachusettsin rannikolla, kun hän päätyi ryhävalaan kitaan yli puoleksi minuutiksi, uutisoi BBC.

Packard oli juuri ehtinyt hypätä veteen, kun hän tunsi kovan tönäyksen ja kaikki muuttui mustaksi. Hän luuli tulleensa valkohain hyökkäyksen kohteeksi, kunnes tajusi, ettei eläimellä ollut hampaita. Silloin hän ymmärsi päätyneensä valaan kitaan.

Pidettyään miestä suussaan arviolta noin puoli minuuttia, valas nousi takaisin pintaan, heilutti päätään ja sylkäisi kalastajan ulos. Hänen ainoa vammansa oli sijoiltaan mennyt polvi.

Jopa 15 metrin mittaiseksi ja 36 tonnin painoiseksi kasvava ryhävalas saalistaa uimalla suu auki saalisparven läpi ja siivilöimällä ruoaksi kelpaavat eliöt vatsaansa. Asiantuntijat epäilevätkin, että Packard joutui valaan kitaan vahingossa oltuaan väärässä paikassa väärään aikaan.

Packard ei aio vaimonsa pyynnöistä huolimatta vaihtaa alaa, vaan hän aikoo jatkaa yli 40 vuotta kestänyttä hummerinpyydystäjän uraansa.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt