Verkkouutiset

Kai Mykkänen: Al-Holiin ei ole hyviä ratkaisuja

Tilanteen vaikeus ei kokoomuksen ryhmäjohtajan mukaan oikeuta vääristelemään oikeuskanslerin kannanottoa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkäsen mukaan oikeuskansleri kuvaa kannanotossaan hyvin sitä lähes mahdottomasti punnittavaa ristiriitaa, joka syntyy perustuslain takaamien oikeuksien osalta meidän Suomessa nyt asuvien ja al-Holin leirillä olevien Suomen aikuisten kansalaisten välille.

– Kansleri päätyy johtopäätöksessään siihen, että lapsia on oikein pyrkiä auttamaan, mutta kokonaisharkinta turvallisista keinoista on tehtävä eikä hän pysty oikeaa valintaa sanomaan. Olen samaa mieltä, Kai Mykkänen kirjoittaa Facebookissa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Hän toteaa, että tilanteen vaikeus ei kuitenkaan oikeuta toimimaan niin, että vääristeltäisiin oikeuskanslerin kannanottoa, jotta voitaisiin toimia omavaltaisesti ilman tällaiseen Suomelle nyt ja ennakkotapauksena merkittävään päätökseen kuuluvaa aitoa valtioneuvoston punnintaa ja vastuuta.

– Oli syy sitten keskustalaisten harhaanjohtaminen tai yhteinen ajatus siitä, että asia etenisi ilman varsinaista päätöstä. Siksi päädyimme vaikeassa harkinnassa siihen, että kokoomuksella ei ole hyvää perustetta olla yhtymättä välikysymykseen asiasta, jos teksti saadaan meille hyväksyttäväksi prosessin epäselvyyksiä koskevien kysymysten selvittämisen kannalta.

Mykkänen kertoo, että useat arvostamani ystävät ja tutut ovat olleet järkyttyneitä syntyneestä asetelmasta.

– Huoli lapsista on ehdottomasti perusteltu. Kokoomuksen lähtökohta on, että lapsia tulee auttaa palaamaan, jos siihen vaan turvallinen keino löytyy. On myös tietysti oikein, että Suomessa jo varaudutaan siihen, miten huostaanotot, lastensuojelun sijoitukset ja muut hoidetaan, mikäli tänne saapuu lapsia tai omatoimisesti aikuisiakin.

Ajatus siitä, että aikuisetkin pitäisi hakea, jos lasten hakeminen sitä vaatii, on sekin Mykkäsen mukaan ymmärrettävä, mutta todella suuren vastuun otto riskeistä sitä taustaa vasten, mitä valitettavasti tiedämme radikalisoituneiden ihmisen paluun jälkeisestä toiminnasta aiemmin Suomeen ja Eurooppaan palanneiden kautta.

– Mutta ymmärrän, jos on tästä punninnasta eri mieltä, hän kirjoittaa.

Mykkänen toteaa, että lasten hakeminen ilman äitejä on vaikeaa.

– Sinänsä oikeuskanslerin kannanotto oli juuri siinä mielessä kiinnostava, että hän totesi, ettei pitäisi välttämättä moitittavana tehdä pakkohuostaanottoja Suomeen suoraan perustuslain nojalla, vaikka lastensuojelulain antama toimivalta rajoittuukin Suomen lainkäyttöalueelle. Kurdit eivät lähtökohtaisesti tällä hetkellä anna näin kuitenkaan toimia.

Mykkänen huomauttaa, että alueelta on jo haettu ilman aikuisia paitsi orpolapsia, myös esimerkiksi Tanskaan lennätetty sairaalahoidossa ollut lapsi.

– Kurdeille saattaisi myös käydä esimerkiksi ratkaisu, jossa aikuiset siirrettäisiin kansainvälisen yhteisön tukemaan tutkintavankeuteen alueella ja lapset kotimaihinsa. Lisäksi kurdit lausuntojensa perusteella hyväksyvät kyllä lasten hakemisen ilman aikuisia silloin, kun aikuinen sen hyväksyy. Helppoja ratkaisuja ei ole, mutta mahdollisuus pelastaa lapsia ilman aikuisia voi vielä löytyä, hän toteaa.

Yritys eristää suurin oppositioryhmä ei toimi

– Ydinasia eli mitä lapsille ja aikuisille tehdään, on tässä tietysti tärkein. Samalla joudun kysymään itseltäni, miksi kritiikkiä tulee nyt eikä juurikaan keväällä, jolloin jo jouduin toistuvasti ottamaan julkisesti kannan, että aikuisia ei tule hakea Suomeen, Mykkänen kirjoittaa.

Hän kysyy, kumpuaako hänen arvostamiensa ihmisten järkytys ainakin osin siitä, että kokoomus on tavallaan perussuomalaisten kanssa samalla puolella ja (Pekka) Haavisto (vihr.) vastakkaisen puolen napana.

– Ymmärrän tämänkin tuskan. En kuitenkaan pidä sen mukaista johtopäätöstä periaatteellisesti oikeana. Eli sitä, että ei pitäisi periaatteesta tehdä yhteisiä välikysymyksiä perussuomalaisten kanssa. Tai sitä, että Haavistoa koskevat eri säännöt kuin (Sirpa) Paateroa (sd.) ja (Antti) Rinnettä (sd.), vaikka itsekin arvostan Haaviston ajattelua ja osaamista poikkeuksellisen paljon, Mykkänen sanoo.

Ryhmäpuheenjohtajan mukaan häntä viisaammat voivat arvella, pitäisikö kokoomuksen asemoitua mihinkin leiriin ja minkälaisiin meemi-blokkeihin ajaudutaan historiankirjoissa.

– Itse osaan korkeintaan ajatella tätä sitä kautta, että yritys eristää suurin oppositioryhmä eduskunnassa ei minusta oikein johda mihinkään. Ja olisiko se osa sitä suomalaisen demokratian vahvuutta, jolla olemme sadassa vuodessa muutamaankin kertaan yhdistäneet kahtiajakautuneen kansan ja pitäneet hengissä demokratiamme todella vaikean vuosisadan yli, todella vaikeassa geopoliittisessa paikassa?

Mykkänen kysyy, olisiko päinvastoin vahvuus, että meillä hyvinkin eri kulmista ja taustoista tulevat puolueet on eduskunnassa otettu mukaan yhteistyöhön, jos ne vaan sitoutuvat demokraattiseen työskentelyyn ja kompromisseihin.

– Helppoa se ei ole toki ollut vasemman ja oikean ääripään eikä muista kulmista tulevien populististen liikkeiden osalta. Tätä on jouduttu eri vaiheissa miettimään useimmilla itsenäisyytemme vuosikymmenillä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)