Artikkelit: Ulkomaat

Venäjän mahdollinen hyökkäys voisi käynnistää uuden pakolaiskriisin Euroopassa.
Omikronmuunnoksen alkuperäinen BA.1-versio on jo lähes kadonnut.
Kuulovammaisten lisäksi kirkkaita maskeja voisivat käyttää esimerkiksi opettajat.
Myös lieväoireinen tartunta voi aiheuttaa pitkäkestoisia haittoja.
Silminnäkijähavaintojen mukaan sotilaiden toiminnassa on parannettavaa.
Britannian ulkoministeri varoittaa, ettei Ukraina tule jäämään Venäjän viimeiseksi kohteeksi.
EU ja sen puheenjohtajamaa Ranska eivät tiedä, miten asemoitua Venäjän, Kiinan ja Yhdysvaltojen kanssa.
Kiinan ulkoministerin mukaan eri osapuolten tulisi palata Minskin sopimuksen toteuttamiseen.
Päätöstä perustellaan "sotilaallisen toiminnan kiihtymisellä ulkorajojen läheisyydessä".
Ihmisoikeusjärjestön mukaan Venezuelan kaivoksissa työskennellään epäinhimillisissä oloissa.
Valko-Venäjän militarisoinnin arvioidaan olevan alkusoittoa Viron, Latvian ja Liettuan eristämiselle.
Viiden asuinrakennuksen väitetään tuhoutuneen yhteenotoissa.
Entinen tiedustelupäällikkö näkee Venäjällä kaksi valttikorttia Ukrainan sodassa.
Muun muassa Tanskassa yleistynyt BA.2-alamuunnos leviää herkemmin ja on vastustuskykyinen tietyille lääkkeille.
Veitsenterällä on Maria Berlinskan mielestä paljon enemmän kuin Ukrainan kohtalo.
Elämä Etelä-Koreassa on monelle pohjoiskorealaiselle loikkarille vaikeaa.
Venäjän presidentti vaikuttaa Fiona Hillin mukaan entistäkin katkeroituneemmalta.
Lähes kaikki Jungholzin asukkaat ovat syntyneet Saksassa, mutta jokainen saa Itävallan passin.
Näennäisen hyväntahtoinen paperi tähtää tutkijoiden mukaan Ukrainan täydelliseen alistamiseen.
Venäjä ja Valko-Venäjä pyrkivät ohjailemaan nuorisoaktivismin suuntaa.
Uutistoimistot julkaisivat lauantaina kuvia väitetyistä ukrainalaisammuksista.
Ennusmerkit Venäjän aikeista ovat synkät, sanoo Britannian pääministeri.
Yhden ukrainalaissotilaan kerrotaan kuolleen varhain lauantaiaamuna.
Naton pääsihteeri uskoo Venäjän toimien yhdistävän puolustusliiton jäseniä.
Liki puolet Ukrainaa ympäröivistä venäläisjoukoista on hyökkäysasemissa.
Yhdysvaltain tiedustelutiedon mukaan hyökkäys voi tapahtua lähipäivinä.
Ruotsin ja Yhdysvaltain ilmavoimat harjoittelivat Ruotsin ilmatilassa.
Nollastrategian noudattaminen voi muuttua mahdottomaksi omikronmuunnoksen myötä.
Uudet häivekoneet suorittivat hiljattain ensimmäisen tehtävänsä Tyynellämerellä.
Venäjän valtionmedian mukaan välikohtaus olisi sattunut hallintorakennuksen lähettyvillä.
Venäjän tukemat kapinalliset syyttävät Ukrainan hallitusta hyökkäyksen valmistelusta.
Nuorten potilaiden määrä on kasvanut Pohjoismaiden lisäksi muun muassa Yhdysvalloissa.
Asiantuntijan mukaan separatistit pyrkivät mahdollisesti luomaan tekosyyn Venäjän sotilasoperaatiolle.
Venäjän Washingtonin-suurlähettiläs toistaa propagandaväitteitä kansanmurhasta.
Säätilaa kuvaillaan hengenvaaralliseksi ilmassa lentävien irtokappaleiden vuoksi.
Tulitaukorikkomuksia on raportoitu yhtä paljon viimeksi neljä vuotta sitten.
Varsova vahvistaa maan puolustuskykyä.
EU:n valmistelevat pakotteet astuvat voimaan, jos Moskova aloittaa uuden sotilasoperaation Ukrainassa.
Arvoitus voi ratketa museoista löytyvien vanhojen keuhkonäytteiden avulla.
Portugalin laivasto pelasti jättialuksen miehistön Azorien saarten lähettyviltä.