Artikkelit: Talous

Professori Matti Virénin mielestä kerrotuilla eväillä Kreikan talous ei tasapainotu.
Fortumin maanittelu kertoo halusta taata Fennovoimalle selkeämpi omistajuus.
Teollisuustuotanto ja teollisuuden uudet tilaukset putosivat toukokuussa vuodentakaisesta, ja pankkiekonomisti arvioi vastatuulen puhaltavan nyt viennissä, rakennemuutoksessa ja kustannuskilpailukyvyssä.
Kreikan pitäminen eurossa olisi kallista, mutta Kreikan irtoaminen olisi vieläkin kalliimpaa, kirjoittaa Financial Times.
Suomen koulutus ja innovaatiot saavuttivat kärkisijan Maailman talousfoorumin vertailussa.
Fennovoimalle on myönnetty kaksi vesitalouslupaa, jotka koskevat Hanhikiven voimalaitoksen sataman, väylän ja vedenoton rakentamista sekä ruoppausmaan läjittämistä ulkomerelle.
Espoon kaupunki on ottanut huolestuneena vastaan uutisen Microsoftin henkilöstövähennyksistä.
Eläkeyhtiö Ilmarinen ei ole saanut toimitettua eläkeasiakkaidensa eläkkeitä Kreikkaan maan ongelmien vuoksi.
Hyvätuloiset nostavat valtaosan Kreikan sosiaalituista, kun taas pienituloisille tukia maksetaan kitsaasti, kertoo OECD:n tilasto.
Kiinassa pörssit kääntyivät kesäkuussa jyrkkään laskuun, Kreikan neuvottelujen pattitilanne jatkui ja Suomessa lähes kaikki osakerahastojen luokat menettivät sijoituksia.
Finpro on huolissaan suomalaisten yritysten riittämättömästä panostuksesta verkkokaupankäyntiin.
Kiinan osakemarkkinat kääntyivät torstaina takaisin nousuun viranomaisten toimien alkaessa viimein vaikuttaa.
Sähkölämmitysalan yritykset toivovat, että suorasähköratkaisujen tuntijat pääsisivät esille ympäristöministeriön lainsäädäntöhankkeessa, jolla pyritään lähes nollaenergiarakentamiseen.
Mediavaikuttajan mielestä Palvelualan ammattiliiton kampanjassa hattuillaan ja pidetään asiakkaita rasitteena.
Kiinan pörssimarkkinoiden vajoaminen jatkuu huolimatta valtion toimista tilanteen rauhoittamiseksi. Epävakauden taustalla on piensijoittajien ja lainarahalla sijoittavien määrän nopea kasvu.
Euroopan unioni on asettanut Kreikalle tällä viikolla umpeutuvan aikarajan, johon mennessä velkojien kanssa on päästävä sopimukseen rahoitusohjelmasta.
Suomalaisten mielestä toiminnan avoimuus on tärkein tunnusmerkki yrityksen vastuullisuudesta, kertoo Suomalaisen Työn Liitto.
Meillä on vain vähän aikaa, sanoo euroryhmän puheenjohtaja.
Euroopan unioni odottaa Kreikalta vakavaa ehdotusta lainaneuvottelujen jatkamiseksi.
Osakekurssit laskivat Manner-Kiinassa tiistaina edelleen huolimatta valtion toimista kiihtyneen markkinatilanteen rauhoittamiseksi.
Yritysten määrä kaupparekisterissä on kasvanut tänä vuonna, kertoo Patentti- ja rekisterihallitus.
Kreikan tilannetta puidaan lukuisissa kokouksissa tulevan vuorokauden aikana.
Vihreät vaativat TEM:iä julkistamaan Migrit-selvityksen.
Ilmarisen sijoitusjohtaja ei pidä Kreikan kriisin leviämisvaaraa suurena, ja markkinaliikkeiden vähäisyyden perusteella hän arvioi sijoittajien pitävän kriisiä lähinnä poliittisena, ei taloudellisena.
Finanssivalvonta määritteli neljä keskeistä luottolaitosta systeemisesti merkittäviksi ja asetti niille lisäpääomavaatimuksen.
Uusia henkilöautoja rekisteröitiin kesäkuussa jonkin verran vähemmän kuin samaan aikaan vuosi sitten.
Muiden kriisimaiden valtionlainojen korot eivät ole selvästi nousseet Kreikan kansanäänestyksen tuloksesta huolimatta.
LVI-asennusalalla toimivien yritysten toimiala- ja työnantajajärjestö. LVI-Tekniset Urakoitsijat ry kaipaa uusia rahoitus- ja takausmalleja korjausrakentamiseen.
"Ei" voitti Kreikan kansanäänestyksen lainaehtojen hyväksymisestä.
Kreikan työministerin mukaan kolme neljäsosaa Kreikan eläkeläisistä nauttii varhaiseläkettä, kertoo Greek Reporter.
Kiinan talouskasvu näyttää merkkejä hiipumisesta, kertoo The Guardian.
Kreikan pääministeri Alexis Tsipras kehotti kansaa äänestämään jälleen Kreikalle tarjottuja lainaehtoja vastaan.
Ilmarisen työhyvinvointijohtajan mielestä suomalaisilla työpaikoilla sählätään paljon kiireen ja muutosten keskellä, mikä on este tuottavuuden parantamiselle.
Kymmenet tuhannet jonottavat ”maailman eksklusiivisimmaksi verkkosivustoksi” kutsutulle sivulle.
Yhteiskäyttöautoja vuokraava 24Rent kertoo laajentavansa palvelutarjontansa myös sähköautoihin.
Lippupiste kertoo tapahtumalippujen myynnin kasvaneen ensimmäisen vuosipuoliskon aikana
Valio kertoo pystyneensä korvaamaan Venäjän markkinoita, mutta huonommalla kannattavuudella. Yhtiö toivoo muutosta kiintiömaitoehtoonsa parantaakseen kilpailuasemaansa.
EU Observer kyselee, miksi Migrit sijoittaa vain 158,5 miljoonaa euroa ydinvoimalaan, vaikka sen osuus on 9 prosenttia.
Pankkilautakunta on antanut ratkaisusuosituksen asuntosäästötalletuksien lisäkoron maksuun liittyvissä kiistoissa.