Britannian EU-kansanäänestyksen tulos on Danske Bankin ekonomistien mukaan vähentänyt investointihaluja Euroopassa, mikä heikentää Suomen vientimahdollisuuksia.
Teollisuuden uusien tilausten vähentyminen näyttää lähes päättyneen toukokuussa, mutta Danske Bankin ekonomistien mielestä vielä ei voida puhua suunnan kääntymisestä.
Suomen talouden nousu lepää yhä vahvemmin kotimarkkinoiden harteilla, ennustetaan Suomen Hypoteekkiyhdistyksen ja Hypo-pankin tuoreessa talouskatsauksessa.
Tuoreen arvion mukaan suomalainen työ voi hyvin työntekijöiden ja yhteiskunnan näkökulmasta, mutta yritysten kannalta tilanne on kehittynyt negatiivisesti.
Asunnosta maksaa tuoreen tutkimuksen mukaan vähiten naapurikunnassa tai naapurikaupungissa asuva ostaja, kun taas paikkakuntalainen yliarvostaa omaa asuinaluettaan.
Ekonomisti Roger Wessmanin mukaan Italiaa ei tällä hetkellä uhkaa pankkikriisi, vaan Italian hallitus pyrkii saamaan ratkaisun pankkiensa vakavaraisuusongelmaan venyttämällä euroalueen yhteisiä sääntöjä.
Ylen tuoreessa talousjohtajille suunnatussa kyselyssä yli puolet vastaajista arvioi hallituksen onnistuneen huonosti kilpailukykysopimuksen laatimisessa.
Italia valmistautuu Financial Timesin mukaan uhmaamaan Euroopan unionia ja pumppaamaan miljardeja euroa veronmaksajien rahoja pankkijärjestelmäänsä, jos se joutuu suuriin vaikeuksiin.
Asuntomarkkinat ovat piristyneet toukokuussa pääkaupunkiseudulla ja kasvukeskuksissa, mutta Brexit voi loppukesästä heikentää luottamusta markkinoilla.