Artikkelit: -FI

Valtioneuvosto antoi tänään asetuksen, jolla vahvistetaan kielituomareiden määrä ja sijoittaminen.
Tutkija muistuttaa, että neuvostopropaganda pyrki jo aikoinaan maalaamaan Neuvostoliiton globaalin rauhan linnakkeeksi.
Kansanedustajan mukaan on reilua, että hän lähtee ollessaan monesta asiasta eri mieltä.
Oppivelvollisuusiän ylittäneet voivat saada jatkossa nykyistä kattavammin tukia päätoimisiin perusasteen opintoihin.
Rakennusalan työehtoneuvotteluissa ei saavutettu torstaina edistystä.
Työttömälle on tulossa mahdollisuus opiskella työttömyysetuutta menettämättä enintään kuusi kuukautta.
Tutkijan mukaan suurin este maan kehitykselle on valtion ja talouden militarisoituminen.
Uusi äitiyslaki on tulossa voimaan ensi huhtikuussa.
PAMin puheenjohtaja kritisoi hallituksen ehdotusta irtisanomisen helpottamisesta pienissä yrityksissä.
Opetus- ja kulttuuriministeriö tukee 33 ystävyysseurojen toimintaa 2037000 eurolla.
Perussuomalaisten Leena Meri haluaa Sdp:n Susanna Huoviselta vastauksen rasismipuheistaan.
On vakavasti harkittava maakuntavaalien siirtämistä eduskuntavaalien yhteyteen, sanoo sinisten Matti Torvinen.
Israelin medialle vuodettujen satelliittikuvien mukaan Iranin joukot toimivat aktiivisesti ainakin viidellä lentokentällä Syyriassa.
Kokoomuksen kansanedustaja aikoo jatkossakin tehdä töitä puolueen sisällä ja sen rajojen yli.
Kansanedustaja pitää tiedotustilaisuuden kello 15.45 eduskunnan valtiosalissa.
KD:n ryhmäjohtaja pitää valitettavana, että EU:n ja Israelin väliset suhteet ovat riippuvaisia Lähi-idän rauhanprosessista.
Espoon Matinkylässä sijaitseva kauppakeskus on hyötynyt metroliikenteen aloittamisesta.
Pörssikauppa toimii varajärjestelmän avulla keskiviikon viiden tunnin katkoksen jälkeen.
Britannia kukoistaa maahanmuuton ansiosta, sanoo ulkoministeri Boris Johnson.
Venäjän ulkoministeriö syyttää Yhdysvaltojen johtamaa koalitiota 'verisestä spektaakkelista'.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja pitää liikkeelle laitettujen huhujen motiiveja hämärinä.
Kokoomuksen Timo Heinosen mukaan SDP on nyt huolissaan alkoholin myynnin laskusta.
Palkan tulee olla vähintään sen tasoinen, että se kerryttäisi työttömyysturvaa, muistuttaa Akavan Erityisalojen asiantuntija.
Mikael Jungnerin ja Hjallis Harkimon hanke ei ole tuttu sen yhteydessä esiin nostetuille vaikuttajille.
Kokoomuksen kansanedustaja sanoo voivansa vaikuttaa asioihin kokoomuksessa.
SDP:n ex-puoluesihteerin mukaan lisätietoja uudesta projektista kerrotaan pian.
Hankkeen kustannusten on arvioitu nousevan noin 20 miljoonaan euroon.
Vihreän vaikuttajan mukaan kaupunki on yksityisiä sijoittajia parempi vuokra-asuntojen omistaja.
Alkoholin käytön riskirajat vaihtelevat maasta toiseen, mutta yksi piirre yhdistää – rajat ovat liian korkeat.
Sdp:n kansanedustajan mielestä on liikaa pyydetty hallitukselta, että asioita selvitettäisiin etukäteen.
SDP:n puheenjohtaja torjuu yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäisen väitteen.
Talousvaikuttajan mukaan ero toimivan ja toimimattoman talouden välillä ei sittenkään ole iso.
Kansainvälisessä pelijulkaisussa todetaan, ettei Suomesta ole tullut pitkään aikaan hittiä.
Kokoomusedustaja kertoi näkemyksensä subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta vaihtuneen.
Venäjän asevoimien versiota Syyrian ilmaiskuista on vaikea niellä.
Tiukentuneen valvonnan vuoksi loikkarien on yhä vaikeampi paeta Kiinan kautta Etelä-Koreaan.
Parlamentti tukee tavoitteita, joiden myötä EU:ssa täytyy kierrättää 2025 mennessä 55 prosenttia yhdyskuntajätteestä.
Yhdysvaltain ulkopolitiikassa nähtiin mielenkiintoinen sananvaihto.
Irakilainen tuomioistuin on langettanut kuolemantuomioita ISIS-terroristijärjestöön kuuluneille naisille.
Opetus- ja kulttuuriministeriö perkaa yhteistyössä järjestöjen kanssa seksuaalista häirintää.