Artikkelit: -FI

Suurin osa värväytyneistä liittyy verkostoihin netin kautta.
Punavihreälle eliitille ei kirjoittajan mukaan tunnu kansalaisten niistäminen riittävän.
Venäjä-mielisillä ehdokkailla ei ole sijaa kärkitaistoon.
Kansanedustaja Timo Heinosen mukaan perintövero pitäisi korvata myyntivoittoverolla.
Vihreät nuoret haluaa nostaa työeläkkeiden verotusta.
Hoivapalvelujen sisällöissä ei ole eroja, jotka selittäisivät hintaeron.
Facebookin perustajan mukaan internetin sääntöjä on päivitettävä.
Vaalien ehdokasvalinta tehdään aiempaa myöhemmin.
Kirjoittajan mukaan suomalainen ilmastokeskustelu keskittyy vääriin asioihin.
Suuren valiokunnan puheenjohtajan mukaan komissiossa ymmärretään Suomen erityistarpeita.
Puolustusvaliokunnan puheenjohtajan mukaan kahdenvälinen puolustusyhteistyö voidaan viedä pitkälle.
Turun tunnin junan suunnittelu on kansanedustajan mukaan raidehankkeista pisimmällä.
Sote-uudistusta valmisteli maakuntien liitoissa noin 800 henkilöä.
Lähes joka toisella työttömällä Saksassa on maahanmuuttajatausta.
Tehy ei ole tyytyväinen Attendon uuden vastuullisuusohjelman sisältöön.
Pysäköinninvalvojan mukaan ihmiset ovat piittaamattomia.
Laki astuu voimaan keskiviikkona kansainvälisestä vastustuksesta huolimatta.
Panssarivaunujen mukana tulee aina valmistusmaasta tuliaisia.
Vuonna 98 senaattori ja historioitsija Tacitus julkaisi teoksen Germania.
Sisäministeri vaatii alipalkkauksen muuttamista syytteen alaiseksi rikokseksi.
Sadealue liikkuu maan etelä- ja keskiosan yli.
Vasemmistoliiton puheenjohtajan mukaan karensseista on luovuttava.
Kunnallisilla aloilla lähes joka kymmenes tuntee olevansa työpaikkakiusaamisen kohteena.
Diplomaattipeitteellä toiminut tiedustelu-upseeri oli pysytellyt maassa useista poistumiskehotuksista huolimatta.
Sisäministerin mielestä tulijat voitaisiin velvoittaa hakemaan ja ottamaan vastaan työtä nopeammin.
Petro Poroshenko nimeää Venäjän presidentin sunnuntain vaalien pahimmaksi kilpailijakseen.
Lääkäri pyytää apua Britanniassa ennen Syyriaan lähtöään hoitamiltaan.
Pohjois-Korea keksi keinon kiertää talouspakotteita.
Puolustusministeri kertoo Britannian olevan jatkuvassa valmiudessa.
SAK:n puheenjohtajan mukaan työelämän ongelmat ovat olleet tiedossa jo pitkään.
Tuoreen uhka-arvion mukaan järjestäytynyt rikollisuus on kasvussa Euroopassa.
Viranomaiset tarkastivat perjantaina 106 taksia.
Tasavallan presidentti kaipaa keskustelua ulko- ja turvallisuuspolitiikasta.
Muuttuva geopoliittinen asetelma pakottaa Euroopan ottamaan entistä enemmän vastuuta puolustuksestaan.
Pikavipit nähdään äärimmäisenä hätäkeinona paikata rahapulaa.
Maahanmuuttajayrittäjät tarvitsevat tietoa laeista ja pelisäännöistä, sanoo Yrittäjien toimitusjohtaja.
Keskustan puoluesihteerin mielestä suurten kaupunkien Suomi olisi vain vahvojen Suomi.
Valtaosa vuoden 1949 neuvosto-operaation ”kansan vihollisiksi” leimaamista uhreista oli naisia ja lapsia.
Väistyvän sisäministerin mukaan hyväksikäyttöön on puututtava järeämmillä keinoilla.