Artikkelit: -FI

Länsimetro näyttää kiinteistövälittäjän mielestä olleen Espoolle oikein hyvä päätös.
Paljon matkustajia ennakoidaan myös Helsingin ja Pietarin välille.
Vaalikeskustelussa esitetyt talousväitteet ovat asiantuntijoiden mukaan kyseenalaisia.
Samasta tutkimuksesta on syntynyt kaksi täysin erilaista tulkintaa.
SDP:n puheenjohtajan Nato-kommentti noteerattiin Kiinassa.
Eduskunnan puhemiehen mukaan keskustelukulttuuri paranisi, jos vastapuolta kuunneltaisiin enemmän.
SDP:n puheenjohtajan ajattelu merkitsee askelta taaksepäin transatlanttisessa yhteistyössä.
Valtioiden voimapolitiikka on palannut. Tällaisessa maailmassa hyvän on oltava luja, toteaa tasavallan presidentti.
Jos britit jäävät "roikkumaan" EU:hun, Ranska haluaa rajoittaa sen päätösvaltaa siirtymäkauden aikana.
Suomi lähtee mukaan EU:n projektiin, jossa selvitetään hybriditeknologian käyttöä sotilasajoneuvoissa.
Tänä vuonna suurin osa saa veronpalautuksen jo elokuussa.
Oikeusministeriön mukaan markkinoinnissa voitaisiin varoittaa luoton haitoista kuluttajan taloudelle.
Kokoomusedustajan mukaan Sdp:n Antti Rinne ei pysty tekemään mitä on luvannut.
Robotin uskotaan vapauttavan asiantuntijatyötä rutiininomaisesta datahausta analysointiin.
Puolustusvaliokunnan puheenjohtajan mukaan on tärkeää säilyttää mahdollisuus hakea Nato-jäsenyyttä.
EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies ja SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta vetoavat päättäjiin.
Tuotanto kasvoi helmikuussa vuoden takaisesta ja uudet tilaukset lisääntyivät jo kolmatta kuukautta.
Tapausta tutkitaan epäiltynä törkeänä tietoliikenteen häirintänä.
Käytettyjen autojen tuonnista on muodostunut autoveron ympäristöohjauksen kiertoreitti.
Benjamin Netanjahun arvioidaan muodostavan hallituksen muiden oikeistopuolueiden kanssa.
Seitsemän hävittäjää voisi olla kirjoittajien mukaan todellinen tarve.
Kokoomusehdokkaat korostavat yksityismaiden ja -metsien myönteisiä työllisyysvaikutuksia.
Palkansaajien tutkimuslaitos on alentanut ennustettaan Suomen talouskasvusta.
Suomen huoli ja harras mahdollisuus on yhä Venäjä, Venäjä ja Venäjä.
Suomalainen yrityskenttä on yhä vahvasti jakautunut suhteessa digitalisaatioon.
Kätkytkuolemat vähenisivät, jos entistä harvempi tupakoisi raskauden aikana.
Petteri Orpon mukaan työllisyysasteessa pitää pystyä samaan kuin naapurimaassa.
Neljä vuotta sitten silloisen puoluejohtajan puolue päihitti gallupit.
Vaalien alla ehdotetut uudet lähdeverot heikentäisivät Suomen kilpailukykyä ja eläkejärjestelmää.
Kansanedustaja hämmästelee vihreiden puheenjohtaja Pekka Haaviston vaalipuheita sähkön hinnasta.
OP:n pääjohtaja Timo Ritakallio toivoo kaikkiin tuloryhmiin suunnattavia veronkevennyksiä ensi vaalikaudella.
Kansanedustaja toivoo kaikille kannustavan alhaista verotasoa.
Myöhästelyjen määrä on jämähtänyt 30 prosenttiin lentoyhtiöiden 'salaisesta' keinosta huolimatta.
Itävallassa esitellystä autonomisesta kopterista on tehty tuhansia ennakkotilauksia.
Sussexin herttuan mukaan suosittu videopeli pitäisi kieltää.
Eduskuntavaalien ennakkoäänestys päättyi tiistaina.
Liikennepalvelulaki vapautti viime heinäkuussa taksien hinnoittelun ja lupien määrän sääntelyn.
Petteri Orpon mukaan Helsingin Sanomain tentin suomettumisväittely oli todella kummallinen.
Sdp:n puheenjohtaja nimitti kokoomusjohtajaa ja pääministeriä suomettuneiksi.
Ministerien on määrä keskustella muun muassa kahdenvälisestä puolustusyhteistyöstä.