Artikkelit: -FI

Eurooppaministerin mukaan Suomi ajaa EU-parlamentin aloitetta.
Entinen oppositiopoliitikko ja nykyisin ministeri Maria Ohisalo kertoo olevansa "toipuva" kiltti tyttö.
Suomen väkiluku kasvaa ainoastaan muuttovoiton ansiosta.
Ravintola-ala ehdottaa sunnuntailisien puolittamista ja palkkojen korottamista.
Britanniassa spekuloidaan uusista vaaleista.
Suomi voisi ajaa uuden puolustuskomissaarin salkun luomista.
Takertuminen Ukrainaan kertoo Lilia Ševtsovan mielestä lähinnä Venäjän omista ongelmista.
Enemmistö vihreistä, vasemmistoliittolaisista ja keskustalaisista haluaa ruuhkamaksut.
Sunnuntai on yhä enimmäkseen poutainen, mutta paikalliset sadekuurot ovat mahdollisia.
Venäjän syyttäjänviranomainen ei nähnyt 27 kadonneen kansalaisen asiaa tutkimisen arvoisena.
Persianlahden kiristynyt tilanne herättää kysymyksiä laivaston tilasta.
Neuvostoaikaiset putkistot vuotavat valtavan määrän öljyä luontoon.
Venäjän presidentti kävi sukellusveneen hylyllä.
Viktor Orban väittää estäneensä "ideologisten sissien" nousun merkittäviin virkoihin.
Mielenosoittajat vaativat vapaita ja rehellisiä vaaleja. Pidätettyjä on satoja.
Asiakirjan mukaan EU-aineistoa on siirretty brittijärjestelmiin.
Hallituspuolueet kinastelevat turvapaikanhakijoiden jalkapannoista.
Mepin mukaan Suomen on ajettava EU:n puheenjohtajamaana oikeusvaltioperiaatteen vahvistamista.
Tämän päivän suurmielenosoitus on teknisesti ottaen laiton.
Saabin teknologiajohtajan mukaan puolustusteollisuus kokee nyt suurta muutosta.
Kansanedustajan mukaan hallitus on luvannut katteettomasti kaikille hyvää.
"Olen aina sanonut amerikkalaisen viinin olevan ranskalaista viiniä parempaa".
Pääministerin mukaan muutokset brexit-sopimukseen ovat mahdottomia.
Työministeri ei hyväksy työllisyystoimiin kohdistuvaa kritiikkiä.
Tukea on toistuvasti käytetty siihen varattua summaa vähemmän.
Ilman Euroopan unionia Suomi olisi jo kieltänyt alkoholin etämyynnin.
Runsaasti siviiliuhreja vaatineet pommit muuttuivat Kremlin ylpeydenaiheeksi.
Poutasäätä luvassa suurimmassa osassa maata.
Professori arvostelee ilmastokeskustelun molempia ääripäitä.
Elinkeinoministeri haluaa hillitä sähkön siirtohintojen jatkuvaa nousua.
Rantamökki kotimaassa on joka toisen mielestä hyvä kohde rahan sijoittamiseen.
Osuuskunnan amerikansuomalaisia pidettiin kommunisteina.
Naisjärjestöt ultrakonservatiivisessa Acehissa ovat huolestuneet pyrkimyksistä sallia moniavioisuus.
Pääministerin mukaan tavoite on tehdä Suomen Pankin pääjohtajasta Euroopan ehdokas tehtävään.
Hallitusneuvotteluiden työryhmän vetäjän mukaan turvapaikanhakijoiden pantavalvonnasta on sovittu.
Kansanedustajan mukaan vanhustenhoitokeskustelussa höynäytettiin kansaa.
Pullon kuoressa hintaero voi olla parikymmentä euroa ja täytössä noin kymmenen euroa.
Kangasalalla sijaitsevalle Attendon hoivakodille on määrätty 200 000 euron uhkasakko.
Vientiyritysten mielialat synkentyvät, eikä toivon pilkahduksia juurikaan näy.
Juutalaisen seurakunnan turvallisuustilanteen kerrotaan myös heikentyneen.