Artikkelit: -FI

30-39-vuotiaat työttömät saavat aiempaa harvemmin ansiosidonnaista päivärahaa.
Ballistisia ohjuksia ammutaan eri puolilla Venäjää sijaitseville maalialueille.
Uusi Käypä hoito -suositus sairauspoissaolojen arviointiin on ollut käytössä muutaman viikon.
Helsingin yliopiston ravintolat lopettavat naudanlihan tarjoilun kokonaan.
Rakentaminen kääntyy ennusteen mukaan laskuun eikä enää lisää talouskasvua ja työllisyyttä.
Meidän poliitikkojen kannattaa lopettaa riitely vanhuksista.
Tilatuksi vahvistettu kyyti ei välttämättä koskaan saavu paikalle.
Krista Kiurun mukaan rahoituksella tavoitellaan myös tuhannen uuden lääkärin palkkaamista.
Mielenosoittajat vastustivat Turkin hyökkäystä Syyrian kurdialueille.
Nimellisansioiden kehitys vaikuttaa yhdessä inflaation kanssa työeläkkeiden indeksikorotukseen.
Jätevesiasetuksen takaraja umpeutuu lokakuun lopussa.
Tutkijan mukaan Brexit-prosessi on osoittanut Britanniassa asuville pohjoismaalaisille, miltä tuntuu olla epätoivottu.
Eläkesäästöt saa Lähi-Tapiolan mukaan riittämään paremmin sijoitusten ja tasapainoisen arkibudjetin avulla.
Kolme neljästä autoilijasta on joutunut tilanteeseen, jossa ilman valoa liikkunutta pyöräilijää on ollut vaikea havaita.
Teollisuus ja rakentaminen sekä palvelut ja maatalouskin olivat vielä kesän lopulla kasvussa.
Sosiaalikuraattorin mukaan koulukiusaamiskokemusten käsittely varusmiesten kanssa on lähes viikoittaista.
Koko suuri koulu on nyt päätetty purkaa.
Komiteoiden on määrä ryhtyä uudistamaan Suomea asevelvollisuudesta syntyvyyteen.
Tulevat pakotteet koskevat henkilöitä, jotka ottavat osaa Turkin hyökkäykseen Syyriassa.
USA:n presidentin viraltapanoa kannattaneiden osuus ylikorostui mittauksessa rankasti.
Kuluttaja voi saada korvauksia myös takuuajan umpeutumisen jälkeen.
Punainen Risti kampanjoi ydinaseriisunnan puolesta.
Vaarallinen stalkkeri etsi pop-idolinsa uskomattomalla tavalla.
Koska Vladimir Putinin omat näytöt ovat jääneet vaatimattomiksi, hänen on nojattava Josif Staliniin.
Keskusjärjestön mielestä työmarkkinoiden ikävimpiä piirteitä on ikääntyneiden syrjintä.
Tanja Vahvelainen (ps.) erotettiin paikallisyhdistyksestä ja hän erosi puolueesta.
Opettajan kirjoitus kuului sananvapauden piiriin.
Indonesian metsäpaloista on koitunut vaarallisen huono ilmanlaatu.
Intian ja Pakistanin välinen ydinsota aiheuttaisi välittömästi 125 miljoonan ihmisen kuoleman.
Työministeri aikoo karsia turhia kilpailukieltosopimuksia.
Enemmistö yrittäjistä pitää kilpailukieltosopimuksia tarpeellisina.
Presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio matkustavat Japanin keisarin kruunajaisiin Tokioon.
Puoluejohtajan mukaan kotimaisen maatalouden rooli hiilensidonnassa on sivuutettu täysin.
Barcelonassa ja Katalonian muissa kaupungeissa osoitetaan mieltä katalaanijohtajien vankeustuomioiden takia.
Sananvapauteen kohdistuu uhkia, sanoo kirjailija Sofi Oksanen.
Varsinkin yksityisellä sektorilla kasvuvauhti on kesällä pudonnut viimevuotisista luvuista.
Liikevaihto kasvoi kaikilla kaupan toimialoilla tukkukauppaa lukuun ottamatta.
Kurdien kerrotaan tehneen sopimuksen Syyrian armeijan kanssa.
Kampanjan mukaan 'henkilökohtaisen tilan puute ahdistaa'.
Kuluttajahintojen muutos vuodentakaisesta laski 0,9 prosenttiin.