Artikkelit: Kotimaa

Orpolasten vanhemmat ovat kaikki kotoisin Suomesta.
Kangasala linjasi aiemmin, ettei Enkeli taivaan -virren aikana noustaisi seisomaan.
Orpolapset kotiutettiin yöllä.
Henkilöstön koulutustilaisuudet nousivat lauantaina otsikoihin.
Kokoomuksen Markku Eestilä muistuttaa, että välikysymys tehtiin ulkoministerin omavaltaisen toiminnan vuoksi.
Kokoomuksen kansanedustaja kysyy, aikooko pääministeri julistaa, ettei muualla noudateta kansainvälisiä sopimuksia.
Pitääkö pääministeri pohjoismaiden al-Hol-linjaa oikeusvaltioperiaatteen vastaisena, kysyy kokoomusedustaja.
Kenelläkään ei ole yhtä hyvää ratkaisua al-Holiin, kokoomusedustaja toteaa.
Kuorovierailuilla Satasairaalan osastoille on yli 50 vuoden perinne.
Kokoomuksen puheenjohtaja torjuu pääministerin puheet.
Pääministerin mukaan lainsäädännössä on korjaustarpeita.
Noin puolet kyselyyn vastanneista liitoista kannatti nykyistä järjestelmää.
Suurinta luottamus on vanhimmissa ikäluokissa.
Hallitus nojaa työllisyyspolitiikassa yhden kortin varaan, kokoomusedustaja varoittaa.
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan mukaan hallituksen al-Hol-linjaus ei ole kovin selkeä.
Tutkimuksen mukaan jo prosentin korkotason lasku heikentää eläkeyhtiöiden tilannetta merkittävästi.
Kameroita on ylikomisarion mukaan valvomassa liikennettä yli sata.
Liikenneturvan, Onnettomuustietoinstituutin sekä Ahvenanmaan liikenneturvallisuustyön rahoitus halutaan turvata.
Edellisen pääministerin ehdotus olisi ollut mahdoton toteuttaa.
Teknologiateollisuuden ja Teollisuusliiton näkemykset tes-sovittelussa ovat lähentyneet.
Pääministeri Sanna Marinin esikunta laajenee Antti Rinteen hallitukseen verrattuna.
Kokoomuksen Sari Multalan mielestä tällä hinnalla olisi pitänyt pohtia koko perhevapaajärjestelmän uudistamista.
Lapsia halutaan opettaa toimimaan nykyistä tiedostavammin sosiaalisessa mediassa.
Suomen EU-puheenjohtajakaudella edistettiin muun muassa oikeusvaltiokehitystä.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän mukaan riittävä tulotaso on usein edellytys sille, että päivittäisessä arjessa tuntee olonsa turvalliseksi.
SDP:n mepin mukaan presidentin al-Hol-kirjoituksen myötä viranomaistoimintakin sai raamit.
Kansanedustajan mukaan on käsittämätöntä, kuinka paljon sketsien anteeksi pyytämistä paheksuttiin.
Al-Hol-kohu alkoi, kun korkea virkamies arvosteli ulkoministeriä mahdollisista laittomuuksista.
Kokoomusedustajien lakialoite kriminalisoisi terroristiseen ryhmään osallistumisen.
Jo 2020-luvulla työmarkkinajärjestöt voivat joutua tinkimään eläkkeistä.
Kansanedustaja tyrmää väitteet jääviydestä ulkoministerin tutkinnassa.
Professori Anne Maria Holli arvostelee Sanna Marinin (sd.) hallituksen sukupuolijakaumaa.
Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Jaatinen valittelee biotuotetehtaan lupapäätöstä.
Perustuslakivaliokunta kokoontuu 14. tammikuuta käsittelemään ulkoministerin toimien laillisuutta.
Elinkeinoministeri pitää oikeuden päätöstä Kuopion biotuotetehtaasta valitettavana.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti ennustaa menoleikkauksia tai veronkiristyksiä.
Kokoomuksen Sinuhe Wallinheimo valittelee hallituksen linjaa.
Ylipainoisten synnyttäjien osuus kasvaa yhä.
Uudistus tulisi voimaan aikaisintaan vuoden 2021 alusta.