Artikkelit: Kotimaa

'...mutta ei myöskään niin surkea kuin moni väittää', keskustan johtajaehdokas sanoo.
Oikeusministerin mukaan asiaan suhtaudutaan hallituksessa vakavasti.
Perhe- ja peruspalveluministerin mukaan ratkaisuja haetaan syksyn talousarvioesityksessä.
Sisäministerin mukaan turvapaikkatilanteeseen etsitään yhä useamman EU-valtion ratkaisuja.
Ensi viikolla keikutaan helleaallon harjalla.
Yrittäjien Mikael Pentikäisen mukaan toimiva sote edellyttää monitoimimallia.
Viime vuonna lähes kolme neljäsosaa Suomen puolustusvienneistä kohdistui Euroopan alueelle.
Lapin rajavartiosto julkaisi kuvan puomia tarkkailleesta metsän valtiaasta.
Puolustusministeri Antti Kaikkonen uskoo äänestäjien palaavan keskustan tueksi hallituskauden kuluessa.
Kansanedustaja haluaa varmistaa ikäihmisten digitaalisen osaamisen.
Valtiovarainministerin mukaan demokratian pitää kehittyä.
Kansanedustaja katsoo, että hallituksen malli ei ota huomioon väestörakenteen muutosta.
Eduskunnan varapuhemiehen mukaan ihmisoikeudet ovat peruuttamaton osa Suomen valtiosääntöä.
PS:n mepin mukaan Suomen EU-johtajuuskausi on naiivi maahanmuuton osalta.
Hannu Lauerman mukaan psykoottiset ihmiset pitää pystyä tunnistamaan.
Venäläistä valtion ilma-alusta epäillään Suomen ilmatilan loukkauksesta Porvoon edustalla.
Puhemies ihmettelee vaikuttamisen palon suuntautumista vain nettiadresseihin ja kansalaisaloitteisiin.
Let me winen perustaja toivoo kaupan pystyvän osoittamaan, miten naurettava sen myyntitapa on.
Siivouspalvelun mukaan heille tulee hankkeen kokoon nähden todella vähän negatiivista palautetta.
Kansanedustaja esittää rajoituksen selvempää esiintuontia autoilijalle kameratolpan läheisyydessä.
Kyselytutkimuksessa kärkeen nousivat näkyvät poliitikot.
EK:n työelämän johtajan mukaan palveluihin tulisi panostaa tulonsiirtojen sijaan.
Vesitekniikkayrityksen mukaan alan infran ylläpitoa on laiminlyöty.
Kylmä ilmamassa väistyy ja päästää Suomeen Manner-Euroopan kesäisemmät tuulahdukset. 
Hallituksen sisällä väitetään olevan 'ihan selkeä sisäinen ristiriita'
Pääministeri Antti Rinteen mukaan tehty korotus oli vasta 'liikkeelle lähtö'.
Ilkka Kanervan mukaan EU vahvistaa Suomen turvallisuutta erityisesti uusien uhkakuvien osalta.
Kaupantekohetkellä esitetty kuitti ei ole tae maksun suorittamisesta.
Pääministeri keskustelee poliittisten ryhmien puheenjohtajien kanssa Strasbourgissa.
Edustajien mukaan ilmastokriisin ratkaisu ja työpaikat voidaan yhdistää.
Kokoomuksen ryhmäjohtajan mukaan PS 'ei enää voi kannattaa kaikkia mukavia menolisäyksiä'.
Ministerit kehottavat pitämään kiinni maailman turvallisimpiin lukeutuvasta lappuäänestyksestä.
Ministerin mukaan subjektiivisen päivähoito-oikeuden palautus on tärkeä askel.
Venäjä lennätti Suomenlahdella painavimpia ikinä rakennettuja sotilaslentokoneita.
Eeva-Johanna Elorannan mukaan Suomessa ei ole täysin ymmärretty kliinisen tutkimuksen tärkeyttä.
Mitkä tahansa verkkoon kytketyt laitteet voivat olla rikollisille välineitä.
Kenraalin mukaan kyseessä on 'molemminpuolisen luottamuksen viesti'.
Keskusjärjestön mukaan hyvinvointivaltion rahoitusta ei pystytä turvaamaan ilman ulkomaista työvoimaa.
Konkreettisia toimia uudistuksesta ei näy, vaikka ihmiset eivät saa hoitoa.