Virginian teknillisen korkeakoulun tutkimuksen mukaan nuorilla kuskeilla on kahdeksankertainen riski joutua vaaraan liikenteessä, jos hän käyttää matkapuhelinta, kertoo Helsingin Sanomat. Syy löytyy ajokokemuksen puutteesta.
Perussuomalaisten kansanedustajat Reijo Tossavainen, Kaj Turunen ja Pirkko Mattila käyvät blogeissaan median asenteellisuutta vastaan. Tossavaisen mielestä paperimedian paras selviytymiskeino olisi ottaa huomioon myös perussuomalaiset lukijat. Turusta ja Mattilaa närästää Yle.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Outi Mäkelä hämmästelee kansanedustaja Jukka Kärnän kokoomusta kohtaan kuntaliitoksista esittämää kritiikkiä.
SDP:n kansanedustaja Jukka Kärnä tyrmää ajatukset kuntien pakkoliitoksista. Hänen mukaansa kokoomuksessa kytee jo pieni kapina kuntaministeri Henna Virkkusta (kok.) kohtaan.
Poliisilaitosten yhdistyminen johti kielellisiin haasteisiin, jos Pohjois-Karjalan poliisin Facebook-sivuun on uskominen. Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon poliisit yhdistyivät vuodenvaihteessa Itä-Suomen poliisilaitokseksi.
Kansanedustaja Timo Heinonen (kok.) ihmettelee blogissaan liikenneministeri Kyllösen (vas.) intoa autojen satelliittipaikannukseen. Heinosen mukaan mallissa on monta perustavaa laatua olevaa valuvikaa. Hän kaipaa halvempaa ja toimivampaa ratkaisua, joilla myös autokantaa saataisiin nuorennettua.
Kansanedustaja Kaj Turunen (ps.) pelkää blogissaan uuden EU-lainsäädännön romuttavan suomalaisen sosiaaliturvan asumisperusteisuuden periaatteen. Pääsy sosiaaliturvan piiriin voi hänen mukaansa jatkossa aueta varsin vähäisellä ja lyhytaikaisella työskentelyllä Suomessa.
Perussuomalaisten Reijo Hongisto tyrmää Elinkeinoelämän keskusliiton työmarkkinajohtaja Lasse Laatusen ajatukset eläkeiän nostosta blogissaan. Laatunen ehdotti perjantaina yli 65 vuoden eläkeikää.
Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen lähestyy suomalaisia avoimella kirjeellä viikonlopun Ilta-Sanomissa. Hänen mukaansa omaan kriisiin on haettava ratkaisua Suomessa, finanssikriisiin Euroopassa.
Tukes antoi perjantaina ohjeita sairaaloissa, terveyskeskuksissa, päiväkodeissa, kouluissa ja erilaisissa hoitolaitoksissa käytettävistä desinfiointiaineista.
Talouskomissaari ja keskustan tuleva meppiehdokas Olli Rehn katsoo Suomenmaassa, että Euroopan romahdus kyettiin välttämään juuri sillä talouspolitiikalla, jota Timo Soini on ankarasti vastustanut.
Kansanedustaja Jukka Kopran (kok.) mielestä on tärkeää, että venäläisten kiinteistökaupat nostetaan keskusteltavaksi. Kunnilla voisi hänen mielestään olla kiinteistöveron lisäksi lomamökkien verotusoikeus.
Viikoittain kalaa raskauden aikana nauttivien vauvat saattavat syntyä muita harvemmin keskosina. Kalaa syövien lapset syntyvät myös hieman muita suurempina, tuore tutkimus osoittaa.