Artikkelit: Kotimaa

Petteri Orpon mukaan kaikilla yrittäjillä on oltava tasavertaiset mahdollisuudet osallistua kilpailutuksiin.
Eteisvärinä-rytmihäiriötä potevat ovat alttiita aivohalvauksille, mutta riskiä voi pienentää varfariinilla ja muilla veren hyytymistä vähentävillä lääkkeillä. Osalla potilaista aivohalvausriski kuitenkin väliaikaisesti suurenee lääkityksen alussa, tuore tutkimus osoittaa.
Kahvin päivittäinen juominen ei poista nestettä kehosta eikä siten myöskään aiheuta nestehukkaa, vaikka niin usein väitetään. Brittitutkijoiden mukaan kahviin pitäisikin tässä mielessä suhtautua kuten muihin nesteisiin.
Eduskunnan sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Raija Vahasalo tukee OAJ:n Olli Luukkaisen näkemystä.
EIT:n mielestä seksielämän kuvaukset eivät olleet "välttämättömiä".
Demarinuorten puheenjohtaja Joona Räsänen toivoo uusia ehdokkaita SDP:n puheenjohtajakilpaan.
Keskusta kansanedustaja Tapani Tölli vaatii hallitusta avaamaan kuntien valtionosuusuudistuksen laskentaperusteet.
Valtio voisi tukea puusta tehtyä huippumuseota.
SDP:n eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Sirpa Paatero on pettynyt elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren osoittamaan vähäiseen mielenkiintoon Kymenlaakson tuulivoimahankkeita kohtaan.
Kansanedustaja Arja Juvonen vaatii hallitukselta toimia edunvalvonnassa havaittujen epäkohtien korjaamiseksi.
Pääkaupungin aikuissosiaalityön johtajan mukaan ulkomaalaisten toimeentulotuesta "saattaa jäädä talonpoikaisjärjellä miettimään, että onko tässä kaikki kohdallaan".
Jäsenmaa voi karkottaa EU-kansalaisen, jos tämä aiheuttaa "perusteettoman taakan".
Perussuomalaisten Juho Eerola vinkkaa vasemmistonuoria tekemään kirjoja radikalisoituvasta äärivasemmistosta.
Helsingin hintavin pyörätieprojekti on kilometrin pituinen "nollan pyöräilijän" tieksi sanottu väylä teollisuusalueella.
Pääministeri Jyrki Kataisen mukaan Suomen talouden ja työelämän vaikeuksista on puhuttava avoimesti ja tarjottava konkreettisia ratkaisuja.
Enontekiön kunnanhallitus arvostelee voimakkaasti saamelaiskäräjälakityöryhmän mietintöä muun muassa saamelaisuuden määritelmän osalta.
ETA-alueen ulkopuolisten kiinteistökauppaa Suomessa rajoittavalla lakialoitteella ei olekaan tukea 101 kansanedustajalta.
EU-parlamentin kulttuuri- ja koulutusvaliokunnan jäsen Hannu Takkula (kesk.) ihmettelee ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd.) blogissaan esittämää ajatusta, jonka mukaan lukiolaisten ymmärrys maailmasta lisääntyisi, jos heille uskonnonopetuksen tilalla opetettaisiin historiaa.
Kokoomuksen espoolainen kansanedustaja Sanna Lauslahti vapauttaisi kansalaisten terveyskeskusvalinnan kokonaan ilman pakkoa lukita valinta vuodeksi.
Kokoomuksen kansanedustaja, eduskunnan Lapsen puolesta ryhmän varapuheenjohtaja Sari Sarkomaa tukee Lastensuojelun Keskusliiton ehdotusta koota sosiaali- ja terveysministeriön johdolla yhteen keskeiset toimijat.
Hanna Mäntylä sanoo, että lastensuojelun rahoitus on pantava uusiksi.
Työssäkäyvistä peräti 28 prosenttia huolehtii työnsä ohella apua tarvitsevasta omaisesta tai läheisestä. Silti vain noin puolet hoivaajista edes kertoo työpaikalla hoivavastuustaan. Helsingin yliopisto alkaakin tutkia työssäkäyvien antamaa läheis- ja omaishoivaa.
Kristillisdemokraattien eduskuntaryhmän puheenjohtaja Peter Östman tyrmää ulkoministeri Erkki Tuomiojan ehdotuksen uskonnonopetuksen lopettamisesta lukiossa.
"Vaikeiden asioiden hoitaminen on aina vaikeata."
Sälenin konferenssin yhteydessä ruotsalaislehti Expressenin videohaastattelussa presidentti Sauli Niinistö kommentoi Venäjän ydinaseharjoituksia toteamalla, että koneet "lentävät aina silloin tällöin aika lähellä".
Keskustan kansanedustaja Tapani Tölli ei usko, että Kataisen hallitus ehtii tehdä kuntien pakkoliitoksia.
Sdp:n europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaaren mielestä eduskunnassa käynnistynyt keskustelu rajoittaa venäläisiltä maan ostamista on huonosti harkittu.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö puhui puolustusyhteistyöstä ja Venäjästä Ruotsissa Sälenin turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa seminaarissa.
Verkkouutiset julkaisee kokonaisuudessaan tasavallan presidentti Sauli Niinistön puheen Rikskonferens-seminaarissa Ruotsin Sälenissä 12.1.2014.
Kansanedustaja Tarja Filatovin (sd.) mukaan sote- ja kuntauudistusten perustuslakikysymyksilä ei pidä tehdä politiikkaa.
Jyrki Katainen totesi Ylen Pääministerin haastattelutunnilla jälleen kertovansa jatkosuunnitelmistaan huhtikuussa.
Jyrki Katainen sanoo kuntien pakkoliitoksia koskevan lakiesityksen tarkoituksensa olevan antaa hallitukselle yksi työväline lisää estää kunnallisten palveluiden loppuminen.
Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb kertoo huhtikuulle suunniteltavan lobbausmatkaa Washingtoniin.
Ulkoministeri Erkki Tuomioja ei hyväksy aikeita poistaa historianopetus lukion pakollisista oppiaineista.
Saunominen voi olla kohtalokasta, uutisoi Ilta-Sanomat.
Ilta-Sanomien nettiyselyssä Sdp:n uudeksi puheenjohtajaksi valittaisiin työministeri Lauri Ihalainen.
USA:n merijalkaväen sotilaita harjoittelee parhaillaan ensi kertaa Suomessa talvisodankäyntiä.
Yliopistojen paine saada opiskelijat valmistumaan saattaa johtaa luvattoman helppoihin valmistumisiin, kirjoittaa Väli-Suomen Median Sunnuntaisuomalainen.
Kokoomuksen varapuheenjohtaja Janne Sankelo kannattaa keskustan puheenjohtaja Juha Sipilän Kalevassa esittämää ajatusta siitä, että seuraavan hallitusohjelman tulee olla lyhyempi ja suuntaa-antavampi.
Kilpailu perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajan paikasta käy kulisseissa kuumana, kirjoittaa Kaleva.