Palokuolemien määrä laski huomattavasti edellisvuodesta, jolloin kuolleita oli 80.
Viime vuoden palokuolemista 19 tapahtui kerrostaloissa, 14 omakotitaloissa ja yhdeksän rivi- ja muissa pientaloissa. Lähes puolet niistä palokuolleista, joiden ikä on SPEK:n tiedossa, oli yli 65-vuotiaita.
SPEK:n mukaan itsestään sammuvat savukkeet, palovaroitinten määrän lisääminen ja kampanjointi ovat vaikuttaneet palokuolemien vähentymiseen.
Eri toimijat ovat edistäneet paloturvallisuutta Suomessa viime vuosina monin keinoin, ja määrätietoinen työ on kantanut myös hedelmää. Aiemmin palokuolemia oli vuodessa keskimäärin sata.
Keskeisiä keinoja parantaa paloturvallisuutta ovat olleet lupa myydä ainoastaan itsestään sammuvia savukkeita, palovaroitinten määrän lisääminen kodeissa sekä koko pelastusalan yhteinen kampanjointi
Suomen palokuolematilanne on yleensä ollut selvästi huonompi kuin muissa Pohjoismaissa. Viime vuonna tilanne oli kuitenkin päinvastoin. Miljoonaa asukasta kohti palokuolemia oli Suomessa 9,4, Ruotsissa 10,8, Norjassa 12,2 ja Tanskassa lokakuun lopun tilanteen mukaan 10,0.