Ajo- ja lepoaikasäädökset stressaavat ammattikuljettajia

Uusien ajo- ja lepoaikasäädösten lisäävät kiirettä ja stressiä ammattikuljettajien työssä.

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin kyselyn mukaan ammattikuljettajat kokevat uudet ajo- ja lepoaikasäädökset sekä niiden valvonnan myönteisenä, mutta niiden koettiin myös lisäävän kiirettä ja stressiä työssä.

Kyselyn perusteella kuljettajat ja kuljetusyritykset eivät nähneet ajo- ja lepoaikasäädöksillä kuitenkaan olevan vaikutusta liikenneturvallisuuteen. Lisäksi niiden arvioitiin vähentävän taloudellista ajotapaa ja ammatin houkuttelevuutta.

– Olisi toivottavaa, että kuljettajat ja yritykset mieltäisivät ajo- ja lepoaikasäädökset yhtenä liikenneturvallisuutta parantavana tekijänä, sillä mm. kuljettajan hyvä vireystaso on erittäin tärkeää ammattiliikenteen turvallisuudelle, sanoo Trafin johtava asiantuntija Ari Herrala.

Selvityksen mukaan sekä kuljettajat että kuljetusyritykset kaipasivat ajo- ja lepoaikasäädöksiin lisää joustoa. Nykyiset lepoajat koettiin riittävän pitkiksi.

– Tiestön kunnon heikkenemisen, tiestön talvihoidon riittämättömän tason sekä pysäköinti- ja taukopaikkojen vähäisyyden koetaan kuitenkin osaltaan vaikeuttavan ajo- ja lepoaikasäädösten noudattamista, sanoo yksikön päällikkö Jarmo Joutsensaari Liikennevirastosta.

Ammattikuljettajille ja tieliikenteen tavarakuljetuksissa toimiville yrityksille suunnattuihin nettikyselyihin saatiin yli 3000 vastausta.

Mainos