”Kansalainen valitkoon terveyskeskuksen täysin vapaasti”

Kokoomuksen espoolainen kansanedustaja Sanna Lauslahti vapauttaisi kansalaisten terveyskeskusvalinnan kokonaan ilman pakkoa lukita valinta vuodeksi.

Vuodenvaihteessa voimaan astunut oikeus valita itse terveyskeskuksensa sekä muut valinnanvapauden laajennukset vievät Lauslahden mukaan tilannetta parempaan suuntaan. Terveyskeskusvalintaan kuitenkin liittyy rajoitteita, jotka ovat potilaan näkökulmasta Lauslahden mielestä aivan tarpeetonta asioiden hankaloittamista.

Terveyskeskusta saa vaihtaa enintään kerran vuodessa, ilmoittamalla etukäteen sekä nykyiselle että uudelle terveyskeskukselle, ja prosessi voi kestää viikkoja.

– Paljon odotuksia herättäneen uudistuksen annettiin vesittyä pitkälti aiheettoman uhkakuvilla pelottelun takia. Nyt toteuttamisvaiheessa byrokratia uhkaa valinnanvapauden toteutumista, eikä potilastieto liiku. Ensimmäisenä pikaisena korjausliikkeenä vapauttaisin terveyskeskusvalinnan kokonaan ilman pakkoa lukita valinta vuodeksi. Lisäksi kansallinen terveysarkisto on saatava viivytyksettä toimimaan, jotta potilasturvallisuus taataan, Lauslahti linjaa.

Hän ihmettelee myös, miksi esimerkiksi raha seuraa potilasta –malliin suhtaudutaan niin nihkeästi etenkin vasemmistossa. Lauslahti arvelee, että mallin sisältämät mahdollisuudet auttaisivat ratkaisemaan monia sellaisia ongelmia, jotka ovat ominaisia juuri nykyjärjestelmälle.

– Todellinen valinnanvapaus antaisi mahdollisuuden myös pienille paikallisille toimijoille osallistua palveluiden tuottamiseen. Monituottajamallissa on aineksia koko terveydenhuollon uudistumisen moottoriksi. Ruotsissa sikäläinen malli on lisännyt terveyskeskusten määrää, lyhentänyt jonotusajat lähes olemattomiin ja lisäksi leikannut kustannusten kasvua tuntuvasti. Potilas hyötyy, tuottajat hyötyvät, julkinen talous hyötyy. On erittäin hankala nähdä, mikä tässä muka niin huonoa on, Lauslahti ihmettelee.

Mainos