Artikkelit: Kotimaa

Eduskunnan perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Johannes Koskinen (sd.) väläyttää Etelä-Suomen Sanomissa sote-uudistuksen paloittelua.
Eduskunnan liikennevaliokunnan jäsenen Mikko Alatalon (kesk.) mielestä on sopimatonta, jos uhrittomista rikoksista, kuten ylinopeudesta, joutuu maksamaan jatkossa myös niin sanottua rikosuhrimaksua.
Vähäinen liikunta ja löhöily ovat tunnettuja terveysriskejä. Iltansa television edessä makaavat saattavat suurentaa muun muassa sydänoireiden vaaraansa, vaikka harrastaisivat säännöllisesti liikuntaa.
Keskustan puoluejohdon rento vaalikuva sai yöllä yllättävän kilpailijan sosiaalisessa mediassa.
Vaalien lähestyessä SDP ja kokoomus ovat heränneet talviunestaan yrittäjien asialle, toteavat perussuomalaisten kolme kansanedustajaa.
Kansanedustaja Sauli Ahvenjärvi nosti hallituksen kyselytunnilla esiin antisemitismin uhkaavan lisääntymisen Euroopassa.
Viiden talousasiantuntijan raportissa esitetään ansiosidonnaista työttömyysturvaa kaikille palkansaajille yhtäläisin ehdoin.
Hallituspuolueet ovat sopineet lasten päivähoito-oikeuden rajaamisesta. Lastentarhanopettajaliitto vastustaa jyrkästi rajaamista ja edellyttää, että poliittiset päättäjät arvioivat asian uudelleen.
Arvonlisäverosta vapautuksen alarajan nostoa valmistellaan.
Työllisyys, talous ja kasvu huolestuttivat eduskuntakeskustelijoita.
Maa- ja metsätalousministeriö säätää asetuksella vuosittain suurimman sallitun saalismäärän, joka kannanhoidollisilla poikkeusluvilla voidaan pyytää koko maassa.
Lähes puolet suomalaisista katsoo, että Suomen tulisi huomioida Venäjän näkökulmat ulko- ja turvallisuuspolitiikassa nykyistä vahvemmin.
Perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo teilaa keskustan vaaliohjelman.
Entinen pääministeri Matti Vanhanen ihmettelee, miksi virallisen kirjallisen kutsun puuttumisesta ilmaharjoitukseen Virossa tehtiin numero.
Europarlamentaarikon mielestä Suomessa Charlie Hebdon pilapiirtäjät olisi todennäköisesti tuomittu oikeudessa.
Ulkomaankauppaministeri Lenita Toivakka ihmettelee, miksi valtiovarainministeri Antti Rinne lupaa huojennusta arvonlisäveroon vasta ensi vaalikaudella, kertoo Länsi-Savo.
Leikkauslistojen esittely on "machoilua", sanoo Antti Rinne.
Tyksissä tammikuussa leikatuilla kaihipotilailla esiintyy mystistä silmätulehdusta.
Perustoimeentulotuen myöntäminen halutaan siirtää Kelan tehtäväksi vuoden 2017 alusta alkaen.
Kirkon Yhteisvastuu -keräys alkaa helmikuun alussa teemalla "Lähimmäisenrakkaus on ihmisyyden mitta".
Eduskunnassa ei vaikuta olevan ihan tarkkaa tuntumaa elintarvikkeiden hinnoista.
Oikeusministeriön työryhmä ehdottaa tuomioistuinmaksujen korottamista ja maksutta käsiteltävien asiaryhmien määrän vähentämistä merkittävästi.
Kansanedustaja Lasse Männistö kritisoi keskustan aluepolitiikkaan nojaavaa ajattelua korkeakoulupolitiikassa.
"Siinä on varmaan samoja ajatuskulkuja taustalla, mutta ei tämä suoraan keskustan kasvurahasto ole", sanoo SDP:n puheenjohtaja.
Kertasinkojen, harjoitusaseiden ja ampumatarvikkeiden kokonaisarvio on 15,1 miljoonaa euroa.
Palkansaajajärjestö Pardian puheenjohtaja Niko Simolan mukaan valtion virastojen toimintamenojen lisäleikkaukset kohdistuvat suoraan henkilöstöön.
Kansanedustaja Raija Vahasalon mielestä vapaaehtoiseen maanpuolustustyöhön osallistuvia, asevelvollisuusikärajan ylittäneitä henkilöitä pitäisi voida palkita.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Heikki Autto vaatii kaupan kilpailun esteiden purkamista.
Kansanedustaja Eila Tiainen (vas.) perää hallitukselta toimia lasten suojelemiseksi radio- ja televisiokanavien esittämältä väkivallalta.
Viime vuoden synkät tilastot jatkuivat joulukuun tieliikenteessä.
Lapsiasiavaltuutetun toimiston kuluvan vuoden teemana on peruskoulutuksen eriarvoistuminen.
Entinen puolustusministeri, kansanedustaja Seppo Kääriäinen (kesk.) paheksuu Savon Sanomissa Viron harjoitukseen liittyvää tietovuotoa.
Turistiripulin hoitaminen antibiooteilla voi edistää lääkkeille vastustuskykyisten superbakteerien leviämistä, osoittaa tuore suomalaistutkimus.
Aikuistyypin diabetes on tunnettu haimasyövän riskitekijä, mutta myös lievempi veren sokeripitoisuuden nousu altistaa sairastumiselle, tuore taiwanilaistutkimus osoittaa.
Alkoholia säännöllisesti, mutta kohtuudella käyttävät saattavat säästyä sydämen vajaatoiminnalta muita todennäköisemmin. Välttämättä yhteys ei silti johdu juuri alkoholista, tutkimuksen tehneet tutkijat korostavat.
Charlie Hebdo -iskujen jälkeen PS-nuoret totesivat olevansa huolestuneita sananvapauden tilasta.
Tuoreen väitöstutkimuksen mukaan useat ikiroutaan ja kausittaiseen routaan liittyvät maanpinnan prosessit ovat erittäin ilmastoherkkiä.
Ulkoministeri Erkki Tuomioja pitää Itä-Ukrainan tilannetta äärimmäisen vakavana.
Kansanedustaja Mikko Alatalon mukaan kalastuslakiuudistus on siirtämässä päätösvaltaa osakaskunnilta ELY-keskuksiin.
Selvitysten ja julkisuudessa esitettyjen käsitysten mukaan yritysten välisissä sopimuksissa on viime aikoina esiintynyt maksuaikojen pidentymistä.