”Todellinen kilpailu kaupan alalla tehty sääntelyllä lähes mahdottomaksi”

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Heikki Autto vaatii kaupan kilpailun esteiden purkamista.

Heikki Autto muistuttaa tiedotteessaan suomalainen päivittäistavarakaupan olevan koko Euroopan tasolla poikkeuksellisen keskittynyttä.

– Päivittäistavaraketjujen tämän viikon ilmoitus hintojen laskemisesta osoittaa pitkästä aikaa vähittäiskaupassa terveen kilpailun merkkejä. Paras tapa varmistaa, että suomalaisella kuluttajalla on mahdollisuus ostaa laadukasta ja kohtuuhintaista ruokaa, on edistää tervettä kilpailua päivittäistavarakaupassa, Autto sanoo.

Kaupan kilpailun esteiden purkamiseksi hän vaatii kaavoituksen määräysten keventämistä nostamalla maakuntakaavaan merkittävien kaupan suuryksiköiden kokoa nykyisestä 2000 neliöstä 3500 neliöön.

– Olemme jäykällä kaavoituksella ja sääntelyllä tehneet todellisen kilpailun kaupan alalla lähes mahdottomaksi. Kauppa keskittyy yhä enemmän kaupan suuryksiköihin, joista valtaosaa hallinnoivat kaksi kaupan suurtoimijaa. Terveen kilpailun kannalta on olennaista, että kaavoitus mahdollistaa myös uusien yritysten tulon alalle, hän sanoo.

Autto vaatii myös kauppojen aukioloaikojen asteittaista vapauttamista. Hän esittää myös, että aukioloaikojen vapauttamista kokonaan voitaisiin kokeilla alueellisesti.

Mainos