Artikkelit: -FI

Keskustan ryhmäjohtajan mukaan hallituksen on nyt suunnattava katseensa eteenpäin.
USA:n presidentti kertoi suuntaavansa uusia talouspakotteita presidentti Nicolás Maduron sisäpiirille.
Sampo Terhon mielestä on erittäin tärkeää, että hallitus jatkaa eteenpäin.
VR ja Fenniarail ovat kiistelleet itärajan tavaraliikenteeseen liittyvistä maksuista.
Pikaruokaketju haluaa avata jopa 50 ravintolaa eri puolilla Suomea.
Kokoomuksen Kalle Jokinen pitää harmittavana hallituspuolueiden välille syntynyttä episodia.
Kansanedustajien mukaan hakemusten käsittelyn tulisi olla nopeaa ja yksinkertaista.
Arvioiden mukaan tekoälyn nopeasta soveltamisesta voi olla merkittävää hyötyä Suomen talouskasvulle ja työllisyydelle.
Malta on ylläpitänyt vuodesta 2014 lähtien varakkaille henkilöille suunnattua kansalaisuusohjelmaa.
Hallituspuolueiden ryhmäjohtajat ovat käyneet läpi viime viikon luottamusäänestyksen jälkeiset tapahtumat.
Puolustusministerin mukaan ehdotukset valtion vuokrajärjestelmän kehittämiseksi toisivat vain pientä helpotusta puolustushallinnon kustannuspaineisiin.
Kokoomusopiskelijoiden ja koko opiskelijaliikkeen pitkäaikainen tavoite Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön laajentumisesta on vihdoin toteutumassa.
Kansanedustaja kuvailee ministeriön tilaamia videoita 'yhdentekeviksi ja ylihintaisiksi'.
Suomen tulli on toimittanut 21 autojen hankintaa rahoittavan yhtiön tiedot Venäjän tullille.
Kiristysohjelma vaatii käyttäjältä maksua tietokoneen lukituksen avaamiseksi.
K-Citymarketien työntekijät osoittivat mieltään irtisanomissuojan muutoksia vastaan.
Pääministeri Benjamin Netanyahu kertoo iskevänsä jatkossakin Iranin sotilaskohteita vastaan.
Kansanedustajat Mika Kari, Sirpa Paatero ja Riitta Mäkinen katsovat, että kaikkia vakaumuksia pitää kohdella yhdenvertaisesti ja syrjimättömästi.
Suomen ja Norjan puolustusministerit keskustelevat muun muassa pohjoismaiseen puolustusyhteistyöhön liittyvistä asiakokonaisuuksista.
Asunnon kulukorvauksen saamiseksi edustajan tulee toimittaa äkkiä isännöitsijäntodistus.
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ryhtyy poliittiseen työtaisteluun.
Pääministeri ei saanut äänestyksessä parlamentin luottamusta.
Tutkijan mielestä perussuomalaisten piirissä länsivastaisuus on valitettavan yleistä.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja arvelee, että keskusta pui sisäisiä asioitaan.
OP Ryhmän keskusyhteisökonserni jatkaa organisoitumista kesäkuussa valitun uuden johtokunnan mukaisesti.
Keskustan eduskuntaryhmä kokoontuu Kesärantaan keskustelemaan ajankohtaisesta politiikasta.
Ex-ympäristöministerin mukaan lain päivityksen valmistelu on vienyt hallitukselta kummallisen kauan.
Rahoitusmalliin kaavaillaan muutoksia, jotka Professoriliiton ja Tieteentekijöiden liiton mielestä yhä rajoittavat autonomiaa.
Kesärannan tapaaminen ei puolueen varapuheenjohtajan mukaan ole 'hätäkokous'.
Suomalaisten nuorten äänestysinto on poikkeuksellisen alhainen vaaleista toiseen.
Simon Elon mukaan sininen eduskuntaryhmä kokoontuu ylimääräiseen kokoukseen tiistaina.
Kansanedustaja Kari Kulmalan (sin.) mielestä vaaralliset koirarodut on luokiteltava ja kiellettävä ilman ns. koirakorttia.
Veropetoksista telkien taakse saatu mafiagangsteri on ollut presidentin mielessä.
Kansanedustajan mukaan kääntymisvaroittimet parantaisivat liikenneturvallisuutta.
EVA esittää yleistukea, jonka tavoitteena on työkyvyn kohentaminen.
Kansanedustajalle tulvii jälleen törky- ja vihapostia.
Finanssiala ry:n mielestä puolueeton lääketieteellinen asiantuntijalausunto on tarpeellinen korvausriidoissa.
Liikenne- ja viestintäministerin mukaan uudistus ei tulisi menemään läpi eduskunnassa.
Yli neljäkymppisenä synnyttävät äidit ovat alttiimpia monille vakaville terveysongelmille, tuore tutkimus vahvistaa.
Ensimmäiset tutkatekniikalla jäljittävät valvontakamerat aloittavat 4- ja 6-teillä.