Artikkelit: -FI

Kansaneläkkeen täyttä määrää korotetaan noin 34 eurolla kuukaudessa vuoden 2020 alusta.
Painehaavojen osuus terveydenhuollon kustannuksista on lähes 500 miljoonaa euroa.
Venäläiset sotilaspoliisit partioivat Pohjois-Syyriassa Turkin-vastaisella rajalla.
Kevytautot mahdollistavien lakien voimaantulo siirtyy vuodella.
Viikonloppuna suuressa osassa maata on voimakasta ja puuskaista tuulta.
Kehä III:lla on 350 metrin osuus, joka uhkaa romahtaa.
Hyvinvointiala kiistää Tehyn, SuPerin ja Erton väitteet sote-yritysten pelisääntöjen vastaisesta toiminnasta.
Kokoomuksen Sinuhe Wallinheimon mukaan hallitus heikentää perheiden arjen toimeentuloa.
Entinen pääministeri myöntää tavanneensa oppositiojohtajaa useasti viime vaalikaudella.
Pankki aikoo lisätä asiakaslähtöisyyttä ja tehostaa toimintaa.
Nettomaksu EU:lle oli viime vuonna 580 miljoonaa euroa.
EU:n kerrotaan olevan valmis myöntämään lisäaikaa Britannian EU-erolle.
Nuuskan käyttö on vaaraksi suunterveydelle, varoittaa Hammaslääkäriliitto.
Pääministeri Juha Sipilä pyysi SDP:tä hallitukseen toteuttamaan soten ilman valinnanvapautta kesällä 2017.
HSL:n mukaan pisimpien matkojen lippuhintoja halutaan alentaa.
Petri Honkosen mielestä hallituksella on oltava valmius aikaistaa työllisyystoimien voimaantuloa.
Paul Whelan on ollut pidätettynä viime vuoden lopusta lähtien.
Finanssikriisistä toipuminen on ollut Suomessa Euroopan hitainta.
Kokoomuksen Heikki Vestmanin mukaan ruuhkamaksut rankaisisivat työssä käyviä.
SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne halusi pakottaa kokoomuksen vastustamaan SDP:n esityksiä.
Ensiasunnon ostajista kaksi kolmesta asuu kymmenessä suurimmassa kaupungissa.
Painettujen lähetysten jakelu voi myöhästyä viikkoja.
Vuoden alussa julkisuuteen tullut hoivakriisi on edelleen arkea monilla sosiaalialan työpaikoilla, sanovat ay-liitot.
Kansanedustajien mukaan sotalaiva voisi torjua ihmissalakuljetusta.
Sotatieteen tohtori Antti Parosen mukaan jihadistijärjestön tavoite on yhä tehdä terrori-iskuja.
Syntyneitä oli tammi-syyskuussa 5000 vähemmän kuin kuolleita.
Kokoomuksen Timo Heinosen mielestä hallituksen suunnitelmat osuvat maaseutuun ja autoilijoihin.
Prikaatikenraali Jukka Sonnisen mielestä puolustusvoimat voisi uusia nimikkeitä.
Teollisuusliitto ja Teknologiateollisuus eivät ole päässeet sopuun.
Poliisihallitus toimittaa vastauksen perjantaihin mennessä.
Kyselyn mukaan yrittäjien tilanne vaikuttaa kehnolta kuluttajiin verrattuna.
Espoossa avataan tänään Ainoan laajennus, Helsingissä avattiin viime viikolla Tripla.
Moni kova vaalisuoritus jäi vähemmälle huomiolle.
Puoluekannatukset ovat säilyneet lokakuussa pitkälti ennallaan.
Professorin mielestä Neuvostoliitto oli virtahepo Suomen olohuoneessa.
Liikemiehen salamurhaan ei löytynyt halukkaita tekijöitä Kiinassa.
Aktivistit ovat pitäneet nykykäytäntöä syrjivänä.
Ilmavoimat poisti kahdeksantuumaiset levykkeet ohjuslaukaisusta.
Olisiko syytä tarkastella asioita uudelleen muuttuneessa turvallisuusympäristössä, kansanedustaja kysyy.
Palkinto on kunnianosoitus yhteiskunnallisesti merkittävästä ja vastuullisesta kasvusta.