Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) jätti hallituksensa eronpyynnön juuri ennen vaaleja sote-uudistuksen kariuduttua.
Nykyinen pääministeri Antti Rinne (sd.) kertoo tänään torstaina julkaistussa elämäkertakirjassaan Antti Rinne – koko tarina (Into Kustannus), että ennen vaaleja hänellä oli enemmän taustakeskusteluja Petteri Orpon kokoomuksen kuin keskustan kanssa.
”Sipilä on mennyt ihan lukkoon. Henkilönä Orpo on minulle helpompi. Minusta vaikuttaa siltä, että vaalitulos ratkaisee todella paljon”, Rinne kertoo kirjassa.
Kirjan mukaan vielä kaksi ja puoli viikkoa ennen eduskuntavaaleja Rinne piti kokoomusta todennäköisempänä hallituskumppanina kuin keskustaa.
”Aion ajaa aika kovasti sosialidemokraattista linjaa hallitusohjelmaan. Siinä tulee olemaan Orpollakin nieleskelemistä, jos he haluavat hallitukseen”, Rinne sanoo kirjassa.
Keskustalaiset päättivät toimia
Keskustassa virisivät punamultahimot. Puolue pelkäsi jäävänsä oppositiossa perussuomalaisten varjoon. Kirjan mukaan Sipilän jälkeisestä poliittisesta tulevaisuudestaan kiinnostuneet keskustalaiset päättävät toimia.
Keskiviikkona 10. huhtikuuta eduskunnassa vietettiin vaalikauden päättäjäisiä. Rinne sai keskustan johdolta viestin, että Sipilä todennäköisesti ilmoittaa erostaan vaali-iltana tai heti alkuviikosta. Viesti annettiin siksi, että keskustalaiset haluavat jatkaa hallituksessa. Kirjan mukaan Orpon ja Rinteen lämpimät välit eivät olleet salaisuus Antti Kaikkoselle, Antti Kurviselle ja Annika Saarikolle.
Kirjan julkistamistilaisuudessa Akateemisessa kirjakaupassa Rinne ei kuitenkaan ”muistanut” kuka tarkalleen ottaen keskustasta toi sanoman hänelle.
– Vahvin viesti Juhan henkilökohtaisesta arviosta tuli vasta vaalien jälkeen, Rinne kertoi.
Keskusta oli kuitenkin mieluisampi vaihtoehto Rinteelle, kunhan keskustassa tapahtuisi vaalien jälkeen käännös vasempaan päin ja vallanvaihdos. Jo vaalikauden päättäjäisiä seuraavana iltana Ylen vaalitentin jälkeen Rinne sanoi kirjan mukaan: ”Todennäköisesti yritän muodostaa punamultahallituksen.”
Matematiikka puolsi punamultahallitusta
Maanantaina vaalien jälkeen Rinne laski, että 40+31+20+16+10=117. Hän arvioi, että SDP:n, keskustan, vihreiden, vasemmistoliiton ja RKP:n muodostama vihertävä kansanrintama pystyisi toteuttamaan parhaiten demareiden ajaman muutoksen.
Vihertävä sinipunahallitus oli Rinteen mukaan niin ikään mahdollinen, mutta sen muodostamista vaikeutti matematiikka: 40+38+20+10=108. Kokoomus ei kelpuuttanut vasemmistoliittoa hallitukseen, jolloin RKP:lle jäisi veto-oikeus päätöksiin.
Kun Sipilä ilmoitti kaksi päivää vaalien jälkeen eroavansa puolueensa johdosta, punamultahallitus alkoi sarastaa. Li Andersson maanitteli keskustaa salaisesti hallitukseen.
Pääsiäisen jälkeen SDP:n puoluesihteeri Antton Rönnholm kävi muiden puolueiden puoluesihteerien kanssa tunnusteluja talouspolitiikasta. Kokoomus lähetti tunnusteluihin puoluesihteeri Janne Pesosen sijaan ”tiukan finanssipolitiikan airuena tunnetun” kansanedustaja Elina Lepomäen. Sen jälkeen SDP:ssä alettiin valmistautua siihen, että kokoomus haluaa jatkaa ”vanhakantaisella talouslinjallaan”.
Kun kokoomus haki vastauksissaan hallitustunnustelijalle talouskurilinjan ja leikkauspolitiikan jatkamista, Rinne koki sen olevan täysin ristiriidassa SDP:n tavoitteiden kanssa.
Jo silloin kun Rinne lähti haastamaan SDP:n istuvaa puheenjohtajaa Jutta Urpilaista vuonna 2015, hänen keskeiset tukijansa halusivat maahan pääministerin, joka ei pelkäisi haastaa kokoomuksen taloushegemoniaa.
”Keskustasta tuli oikeistolainen Sipilän aikana”
Keskustalaiset yrittivät saada Rinteen ilmoittamaan julkisesti, että kokoomuksen kanssa hallitustunnustelut ovat umpikujassa. Kirjan mukaan tämä oli keskusta strateginen tavoite Sipilän eroilmoituksesta lähtien.
Rinne aloitti hallitusneuvottelut keskustan, vihreiden, vasemmistoliiton ja RKP:n kanssa kokoonpanolla, joka toteuttaisi parhaiten SDP:n tavoitteet.
”Keskustalaiset tekivät peliarvion, että he eivät pärjää oppositiossa läheskään niin hyvin kuin hallituksessa, jossa he pääsevät rakentamaan sosiaalisesti oikeudenmukaista Suomea”, Rinne sanoo kirjassa.
”Puolueessa oli kova paine sosiaalisesta epäoikeudenmukaisuudesta Sipilän kauden jälkeen. Tämä on todellinen syy, miksi keskustalaiset ovat hallituksessa. Alkiolainen maalaisliitto on ollut lähellä työväenliikkeen ajattelua, mikä on auttanut hyvinvointivaltion rakentamisessa. Ensimmäisen kerran sotien jälkeen keskustasta tuli oikeistopuolue Sipilän aikana”, Rinne selvittää.
Sipilä houkutteli SDP:tä soten tueksi yöllä hotellissa
Kirjan mukaan Sipilä ymmärsi jo kesällä 2017, että koko sote-uudistus oli kaatumassa ryskyen. Eduskunnan perustuslakivaliokunta linjasi kesäkuussa, että Sipilän hallituksen esitys sosiaali- ja terveyspalvelujen laajan valinnanvapauden toteuttamistavasta oli perustuslain vastainen.
Heinäkuussa Sipilä ja oppositiopuolue SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne tapasivat Vaakuna-hotellissa Porissa.
”Sipilä soitti minulle. Tapasimme Porissa Suomi-areenan tapahtumien yhteydessä. Meillä oli hotellissani tapaaminen yöllä kello 23 alkaen”, Antti Rinne kertoo.
Kirjan mukaan Sipilä tarjosi sote-ratkaisuun uutta mallia ilman valinnanvapautta, jos SDP on valmis tukemaan sitä joko hallituksessa tai hallituksen ulkopuolella.
”Hotellihuoneessa pääministeri kysyi, olemmeko valmiita tulemaan hallitukseen siten, että SDP ja keskusta toteuttaisivat soten yhdessä ilman markkinamallia. Hallitusohjelma olisi pysynyt muuten ennallaan; vain soten valinnanvapaus olisi jätetty pois”, Rinne kertoo.
Lipponen kehotti antamaan rukkaset Sipilälle
Tarjous hämmensi Rinnettä, joka päätti soittaa SDP:n entisille puheenjohtajille Paavo Lipposelle, Pertti Paasiolle ja Ulf Sundqvistille.
”Paavo sanoi, että hallitukseen pääsemistä kovin harvoin esitetään pääoppositiopuolueelle, mutta älä missään tapauksessa lähde tuollaiseen mukaan”, Rinne kertoo kirjassa.
Rinne arvioi, että Sipilän hallitukseen astuminen romuttaisi SDP:n tavoitteen nousta eduskuntavaaleissa suurimmaksi puolueeksi ja hän ilmoitti Sipilälle, etteivät sosialidemokraatit lähtisi hallitukseen kuin vaalien kautta.
Kirjan julkistamistilaisuudessa Rinteeltä kysyttiin, olisiko SDP ollut valmis hallitukseen perussuomalaisten kanssa.
– Itse asiassa SDP ei lähtenyt mukaan tuohon yritykseen tukemaan hallituksen tai keskustan tavoitetta hallituksen ulkopuolelta eikä myöskään hallituksessa, Rinne vastasi.
Lue myös:
Uutuuskirja paljastaa: Näin ei-puolueen leima siirtyi kokoomukselle