Verkkouutiset

Juhana Vartiainen: Tuloeroissa ei ole tapahtunut oikeastaan mitään

Taloustieteilijä-kansanedustajan mukaan oppositio kyllä tietää asian suuren kuvan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja ja Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen entinen ylijohtaja Juhana Vartiainen kommentoi torstaina täysistunnossa opposition välikysymystä eriarvoistumisesta.

– Te, jotka teette tämmöisen välikysymyksen, kyllä silti tiedätte tämän suuren kuvan. Tuloeroissa ei oikeastaan tapahtunut mitään Suomessa sen jälkeen kun ne nousivat selvästi silloin kun (Paavo) Lipposen hallitus sai aikaan nopeaa talouskasvua. Sen jälkeen ei ole ollut kuin mitätöntä värinää. Kysykää vaikka Markus Jäntiltä, Juhana Vartiainen totesi.

– Se vähäinenkin värinä, jota nyt on nähty tuloerojen kasvun suuntaan ja joka saattaa lähivuosina jatkua, selittyy kahdella asialla. Toisaalta kasvulla. Nimittäin semmoista talouskasvua ei ole olekaan, joka alusta lähtien jakaisi ne kasvun hedelmät aivan tasan.

Toinen asia on Vartiaisen mukaan ”se mitä ei minusta ollenkaan pidä pyytää anteeksi: on tehty vähäisiä sellaisia muutoksia, että työnteosta yritetään tehdä kannattavampaa”.

– Se on ollut oikeaa politiikkaa. Niin kuin vihreiden viisain talousajattelija Antero Vartia sanoo: ’Pienemmät tuloerot tarkoittaisivat suurempia kannustinongelmia. Jos haluamme taklata kannustinongelmia, on oltava tuloeroja’. Ja lopuksi: ’Emme saa luoda mielikuvaa ongelmasta, jos ongelmaa ei ole. Se saattaa aiheuttaa saman vahingon kuin tilanne, jossa ongelma olisi todellinen’. Eikö ole hyvin sanottu?, Vartiainen kysyi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)