X
SULJE MAINOS
Verotoimisto Helsingin Kluuvissa. LEHTIKUVA/EMMI KORHONEN

Jopa 890000 henkilöä uhkaa tavallista pienempi tili joulun alla

Jos verokortin tuloraja ylittyy, tuloja verotetaan perusveroprosentin sijaan korkeammalla lisäprosentilla.

Verohallinnon arvion mukaan 890 000 henkilön tuloraja ylittyy, jos he saavat loppuvuodesta tuloja samaan tahtiin kuin tammi–syyskuussa.

Nyt alkaa olla viimeinen hetki tarkistaa OmaVerosta, riittääkö verokortin tuloraja loppuvuodeksi. Jos tuloraja vaikuttaa ylittyvän, kannattaa tehdä uusi verokortti. Kun uuden verokortin tekee nyt, muuttunut veroprosentti ehditään huomioida marras- ja joulukuun tulojen yhteydessä.

– Kannattaa varmistaa, että tuloraja ei ole ylittymässä. Joulun alla voi olla ikävä yllätys, jos tuloja verotetaan perusveroprosenttia korkeammalla lisäprosentilla, sanoo ylitarkastaja Päivi Ylitalo tiedotteessa.

Arvio tulorajansa ylittävien henkilöiden määrästä on samansuuruinen kuin edeltävinä vuosina vastaavaan aikaan.

Palkansaajista noin kolmannes, 1,66 miljoonaa on tehnyt tänä vuonna uuden verokortin. Määrä on 40 000 suurempi kuin viime vuonna.

– Koronatilanne on vaikuttanut monien ihmisten työtilanteeseen ja tuloihin. Verohallinto laskee perusverokortin veroprosentin edellisvuoden tulojen perusteella, mutta jos työtilanne on muuttunut, arvio ei välttämättä ole kohdillaan, Ylitalo sanoo.

Kaikista uusista verokorteista 75 prosenttia tilattiin OmaVeron kautta, kun vielä vuonna 2019 määrä oli 66 prosenttia.

Verohallinto on tänä vuonna ensimmäistä kertaa lähettänyt sähköpostimuistutuksia henkilöille, joiden veroprosentti vaikuttaa alkuvuoden tulojen perusteella liian matalalta. Sähköpostimuistutuksen saa, jos on ottanut Suomi.fi-viestit käyttöön.

Muistutuksen yhteydessä Verohallinto ehdottaa automaattisesti uutta veroprosenttia. Sähköpostimuistutuksia on lähtenyt kaikkiaan 40 000 henkilölle, joista vajaa kolmannes on hyväksynyt ehdotuksen sellaisenaan tai muokattuna.

– Harmillisesti yli 20 000 henkilöä ei sen sijaan ole hyväksynyt eikä hylännyt meidän ehdotustamme, Ylitalo sanoo.

Tänä ja viime vuonna on lisäksi kokeiltu tekstiviestillä muistuttamista. Tekstiviestejä on lähetetty 7000 henkilölle, joiden veroprosentti vaikuttaisi olevan pielessä.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt